Kilpakumppanin sekoilu jatkui – tuhosi suomalaishiihtäjän haaveet Tour de Skillä – ”Ärsyttää aika paljonkin”
Kuva: Juha Tamminen
Tour de Ski jatkui Italian Val di Fiemmessä myös miesten osalta perinteisen sprintillä. Kovaa tulosta kiertueella tekevä Markus Vuorela säväytti suomalaisittain miesten kilpailussa. Vuorela oli aika-ajon yhdeksäs ja jatkoi vahvoja otteitaan läpi päivän. Vuorela selvitti tiensä välieriin ja jäi lopulta finaalista vain 0,26 sekuntia.
– Huikea päivä. Voimaa mennä oli koko ajan. Välierässä oli jopa sellaista, että helpolla tuli peesissä. Odottelin vaan, että koska mennään. En olisi uskonut, että sprintistä tulee tähän asti korkein sijoitus, pohdiskeli Vuorela.
Vuorelalle jäi kilpailusta hieman jossiteltavaa.
– Huollolta taas aivan mahtava suksi ja tiesin, että sillä kelpaa tulla neljännelta sijalta laskuun stadionille. Sitten pelattiin shakkia, että kuka menee millekin ladulle. Koitin peesata Pellegrinoa, joka on varmasti sellainen, että on vahvoilla loppusuoralla. Vilkaisin siinä sivulle, kun näin, että menen ”Pellen” (Pellegrino) kannoille. Olisi pitänyt olla röyhkeämpi ja mennä röyhkeämmin venäläisen eteen (viereiselle ladulle), kommentoi Vuorela.
Suomalaisista myös Lauri Lepistö ja Juho Mikkonen selvittivät tiensä erävaiheeseen. Lepistö oli karsinnan 13:s, mutta oli erässään epäonninen ja kaatui Ruotsin William Poromaan kaaduttua suomalaisen jalkoihin.
– Tourin paras päivä! Erässä tuntui hemmetin hyvältä. Mietiskelin, että jos pää pitäisi kerrankin ja pystyisi menemään taktiikan mukaan ilman höntyilyjä. Ihan paraatipaikalta viimeiseen alamäkeen, sitten kaveri tuli syliin eikä mitään ollut tehtävissä, kertasi Lepistö.
– Ärsyttää aika paljonkin, mutta näillä mennään. Noilta paikoilta olisi voinut vaikka voittaakin oman erän, jatkoi Lepistö.
Lepistö oli lopulta sijalla 21 ja Mikkonen oli 18:s. Verneri Suhonen jäi niukasti ulos erävaiheesta ja oli karsinnan sijalla 31. Myös miesten kilpailun voiton vei Ruotsi, kun Oskar Svensson vei kilpailun ykköspaikan. Palkintopallia täydensivät venäläiset Gleb Retivykh ja Alexander Bolshunov.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan