”Koska laji on muuttunut koko ajan fyysisemmäksi” – Tarkemmat tulkinnat salibandyn kontaktitilanteisiin työn alla
Kuva: Juha Tamminen
Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n erotuomarivaliokunta työstää täsmennettyjä tulkintoja sallitun kontaktipelin rajojen määrittelemiseksi.
Koska salibandy on muuttunut koko ajan fyysisemmäksi, antoi IFF:n hallitus joulukuussa 2019 järjestön erotuomarivaliokunnalle tehtäväksi täsmentää kontaktitilanteiden rangaistavuuden kriteerejä. Työhön kävi suomalaisen Mika Saastamoisen johtama työryhmä, johon kuuluvat edustajat myös lajin muista kärkimaista Ruotsista, Sveitsistä ja Tšekistä. Suomen liitosta mukana ovat Kari Saukkonen ja Jarmo Härmä.
Koronapandemian lykättyä työtä alkoi työryhmä kerätä materiaalia aiheesta viime kesänä, ja ensimmäinen kokous pidettiin viime marraskuussa.
Työn ensimmäisten tulosten on määrä olla esityskunnossa maaliskuussa. Syksyllä on IFF:n hallituksen vuoro arvioida tuloksia, ja lopullinen maali häämöttää joulukuussa 2021, jolloin IFF:n yleiskokouksen on aika vahvistaa lajin päivitetyn sääntökirjan sisältö.
Sääntökirjan seuraava versio tulee voimaan kaudelle 2022-2023.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paluu edessä F1-sarjaan? – Kohutallipäällikkö avasi suunsa
- Täysi romahdus SM-kisoissa – suomalaisjuoksija huolissaan kunnostaan
- Järkyttävä tragedia: Norjalainen maastohiihtäjä on kuollut 26-vuotiaana
- Maratonin haamuraja murskaksi – tämä mies teki historiaa
- UFC-pomo keskellä ampumavälikohtausta – ”Nautin joka hetkestä”
- Ruotsi jää taakse – seiväshypyn kuningas suuntaa uuteen elämään
- IL: Somekaos johti hätäpuheluun – Nooralotta Neziri paljastaa nolon mokansa
- Therese Johaug palasi – murskasi kilpakumppanit vain kuukausia synnytyksen jälkeen
- Joukkotappelu! NHL-ottelussa täysi kaaos
- Max Verstappen avautui yllättävässä paikassa – ”Jos saisin muuttaa yhden asian”
- Ruotsi jää taakse – seiväshypyn kuningas suuntaa uuteen elämään
- Iivo Niskanen paljasti: näin paljon nousee penkistä!
- Se oli siinä – Huuhkajat-pelaajan ura ohi 31-vuotiaana!
- Hyytävä tapaus – suurseuran stadionilta järkyttävä löytö
- Therese Johaug palasi – murskasi kilpakumppanit vain kuukausia synnytyksen jälkeen
- Alisa Vainio: yllätyskäänne!
- Vuoden 2028 yleisurheilun EM-kisojen kisaisäntä selvillä – ensimmäistä kertaa historiassa
- Yllätyskäänne – Alisa Vainiolta karu tieto!
- Norjan hiihtotähti jatkaa uraansa – julkaisi hulvattoman videon
- Joukkotappelu! NHL-ottelussa täysi kaaos