Maailman nopein aika viiteen vuoteen! – Yhdysvalloissa nähtiin loistojuoksu 100 metrillä

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (World Athletics) kilpailuohjelmassa on tänä vuonna toiseksi korkeimpana kilpailusarjana Timanttiliigan (Diamond League) jälkeen Maanosienkiertue (Continental Tour).
Maanosienkiertueen osakilpailut jakautuvat maanosittain sesongin mukaan. Oseaniankiertueen viisi ensimmäistä osakilpailua Uudessa-Seelannissa ja Australiassa on jo ehditty kilpailemaan.
Huhtikuun toisena viikonloppuna alkoi Amerikankiertue, jonka ensimmäinen osakilpailu järjestettiin Hollywoodissa, Floridan osavaltiossa. (Kyseessä on eri paikkakunta kuin kuuluisa samanniminen elokuvakaupunki.)
Naisten 100 metriä voitti 21-vuotias Sha’Carri Richardson loistoajalla 10,72. Se on maailman nopein aika viiteen vuoteen ja kaikkien aikojen tilaston kuudes. Toissakesänä Richardson juoksi jo junioreiden maailmanennätyksen 10,75.
Floridassa tehtiin viisi maailman kärkitulosta ja lisäksi myötätuuleen Kenneth Bednarek juoksi 200 metriä 19,65 ja maailmanmestari Grant Holloway 110 metrin aitajuoksun 13,04, jotka nekin alittaisivat kauden kärkiajan.
Lähde: Urheiluliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti