Suomalaiset yleisurheilijat menestyivät Yhdysvalloissa! – ”Lisäsi itsevarmuutta loppukautta ajatellen”

Saara Hakanen ponnisti kolmiloikan ulkoratojen ennätyksensä 13,17 Normanissa, Oklahomassa, käydyissä Yhdysvaltain yliopistosarjan kilpailuissa. Tulos toi kolmannen sijan. Roosa Ylönen voitti keihäänheiton tuloksella 50,80 Albuquerquessa, New Mexicossa.
Normanissa kolmiloikka kilpailtiin suuntaa vaihdelleessa tuulessa. Hakanen ponnisti 13,17 ensin kolme metriä sekunnissa hönkineeseen myötätuuleen ja kilpailun päätteeksi uudelleen 1,3 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen.
– Odotin treenien perusteella parempaa tulosta, kun oli kerrankin varma olo askelmerkkijuoksun suhteen. Olen saanut sen treeneissä tasaisen varmaksi, Hakanen kertoi.
– Pyörivä tuuli lisäsi hommaan haastetta. Huomattavasti pidemmät yliastutut hypyt olivat varpaan verran yli. Lankulle osuminen on kuitenkin iso osa lajia, joten ei auta jossitella.
Hakasen ulkoratojen ennätys jää sentin hänen hallikaudellaan ponkaisemastaan ennätyksestään 13,18. Hakasen edellinen ulkoratojen ennätys oli toissa vuonna hypätty 13,05.
Hakanen tähtää kuntoaan heinäkuisiin 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Tulosrajan hän on rikkonut jo kahdesti.
– Vaikkei tämän kilpailun tulos ollut sitä, mitä odotin, se lisäsi itsevarmuutta loppukautta ajatellen, Hakanen sanoi.
Keihäänheittäjä Roosa Ylönen voitti jo toisen yliopistosarjan kilpailunsa kuluvalla kaudella. Hän heitti Albuquerquessa, New Mexicon osavaltiossa 50,80. Ylönen oli ylivoimainen ja heitti parhaan tuloksensa kilpailun päätöskierroksella.
Ylösen kauden paras tulos on maaliskuussa San Antoniossa, Texasissa, heitetty 53,37. Se rikkoo 22-vuotiaiden EM-kilpailujen tulosrajan. Ylönen opiskelee El Pasossa, Texasin yliopistossa.
Lähde: Urheiluliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään