Nyt pamahti jymypaukku– suomalainen keihäsmies jysäytti mahtiheiton!
Kälviän Tarmon Jarmo Marttila voitti Kankaanpää Gamesin keihäänheiton sunnuntaina mainiolla tuloksella 82,04, jolla oma ennätys parani reilut viisi metriä.
Marttilan neljä parasta kilpailuheittoa kantoivat 76,96, 79,95, 82,04, 80,25. Ne kaikki ylittivät Marttilan aiemman ennätyksen 76,82.
– Nyt oli hyvät olosuhteet, vauhti toimi ja sain heitossa ensimmäisen kerran tänä kesänä käden hyvään asentoon, Marttila kertaili.
Kesän kahdessa aiemmassa kilpailussaan Vantaalla ja Seinäjoella Marttila heitti 75,79 ja 75,18. Harjoitusten perusteella hän tiesi kuitenkin odottaa pitkää heittoa, vaikka kiusana on ollut heittokäden kyynärpään nivelsidevamma.
– Siellä on pieni repeämä, mutta kädellä pystyy heittämään. Pistää vain tarpeeksi teippiä, Marttila sanoi.
Ennätyksellään Marttilan nousi kauden kotimaan tilastossa toiseksi ja kokee, että parempiin tuloksiin on edellytykset.
– Kun nyt pääsin näihin lukemiin, yritän heittää yli 85 metriä vielä ennen heinäkuun alkua, Marttila viittasi Tokion olympiakisarajaan.
Ennätystään Kankaanpäässä kohensi myös Kankaanpään seudun Leiskun Teemu Narvi. Hän oli keihäskilpailussa toinen tuloksella 79,77, kun aiempi ennätys oli 77,56. Toni Keränen oli kolmas kauden parhaallaan 76,79.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!
- Kaikkien aikojen tennistähti teki näyttävän paluun – hiljensi epäilijät heti
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Motonet GP Lahti 10.6.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Lotta Haralalta yllättävä vihjaus deittailusta- ”Aina olen auki mahdollisuuksille”
- Moukarinheiton taso karkasi uudelle tasolle – maailmantilasto meni uusiksi
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Ampumahiihtoliitto kertoi iloisen uutisen – uusi vahvistus valmennukseen
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Moukarisensaatio Krista Tervo avasi arkeaan Ylelle – tavoitteet ovat korkealla
- Suomalaisaiturin pitkä tuska ohi – ennätys murskaksi ja kesän kovin aika
- Ranskan MM-valmistautuminen sai ikävän käänteen: tähtipelaajat kapinoivat