Salossa paukkuivat Suomen ennätykset! – ”Kolme kilpailua ja kolme SE:tä niin pakkohan silloin on olla tyytyväinen”
Kuva: Getty Images
Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs ja Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä kohentelivat kiväärilajeissa SE-lukemia viikonloppuna Salon 53. Ampumakisoissa.
Sunnuntaina naisten asentokilpailun voitti Emmi Hyrkäs, joka ampui peruskilpailussa SE:n 1171 ja finaalissa SE:n 456,5. Hyrkäs ampui SE:n myös makuukilpailussa, jossa hänen tuloksensa oli 626,3.
– Kolme kilpailua ja kolme SE:tä niin pakkohan silloin on olla tyytyväinen, Hyrkäs summasi iloisena viikonloppuaan.
Hyrkäs oli hyvässä vireessä molempina päivinä:
– Eilen makuu meni ekaa sarjaa (101,6) lukuunottamatta ihan loistavasti. Tänään polviammunta (387) oli hieman hankalaa, niin kuin makuun kaksi ensimmäistä sarjaakin (97 ja 98). Helteet vaikeuttavat nukkumista, ja alkaa selvästi muutaman viikon univelat kasaantua ja vaikeuttaa keskittymistä ja ajatuksen juoksua. Keli tuntui hankalalta, mutta makuun kolmannen sarjan aikana pääsin vihdoin tuulesta kiinni ja loppu kisa menikin hyvin. Erityisen tyytyväinen olen pystyn 100-sarjaan. Finaali meni suurimmaksi osaksi hyvin. Muutamia huonompia laukauksia, jotka vähän harmittaa, Hyrkäs summaili viikonvaihdettaan.
Toiseksi sijoittui Marianne Palo tuloksella 454,6. Hän oli sekä tyytyväinen että vähän harmissaan asentokilpailustaan.
– Tulokseni jäivät oikeasta osaamisestani. Pitoni oli hyvä, mutta koko kilpailun ja finaalin ajan oli takaraivossa epävarmuus. Aseeni alkoi temppuilla toukokuussa juuri ennen EM-kilpailuja ja siihen ei ole löytynyt vieläkään ratkaisua, joka on mysteeri. Harmittaa, kun en saa osaamistani ulos, sillä tiedän, että olen kunnossa. Epävarmuus syö itseluottamusta. Ammuin kuitenkin finaalissa ennätykseni ja samalla sivusin vanhaa finaali-SE:tä, joten ei se huonosti mennyt, mutta paljon parannettavaa jäi.
Miesten asentokilpailun voitti Aleksi Leppä, joka vei peruskilpailun tuloksella 1171 ja finaalin SE-tuloksella 459,8.
– Peruskisa oli aika perustekemistä ei kummoista muttei huonoakaan. Yksi huono sarja joka asennosta muuten hyvää. Finaali oli tänään tasainen ja hyvä, muutama huono laukaus pystystä muuten tosi hyvää! Olen tyytyväinen, Leppä sanoi.
Miesten makuukilpailun voitti Lepän seurakaveri Juha Rutonen tuloksella 619,2.
– Oli ihan hyvää ampumista, muutamaa huolimattomuus virhettä lukuun ottamatta. Toisessa startissa huomasi, että paras terä tekemisestä menikin ekassa startissa. Mutta kaiken kaikkiaan mahtavaa päästä kisaamaan, Rutonen sanoi.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Brutaalisti loukkaantunut Lindsey Vonn julkaisi rajua aineistoa: ”Aion kertoa kaikesta pian”
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Hirveä onnettomuus kaukalopikaluistelussa – luistin osui kasvoihin
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Kerttu Niskanen murtui kyyneliin – ”Tuntuu pahalta Iivon puolesta”