Brutaalisti loukkaantunut Lindsey Vonn julkaisi rajua aineistoa: ”Aion kertoa kaikesta pian”
Yksi talviolympialaisten hätkähdyttävimmistä hetkistä nähtiin jo kisojen alkupuolella, kun alppihiihtoikoni Lindsey Vonn, 41, loukkaantui karmealla tavalla syöksylaskussa.
Vonn lähti kisaan jo valmiiksi loukkaantuneena polven eturistisidevamman takia, ja syöksylaskurinteestä hänet kiidätettiin helikopterilla sairaalaan hurjan keskeytyksen jälkeen.
Vonn on nyt julkaissut Instagram-tilillään muun muassa videon sairaalasta Yhdysvalloista.
Voit katsoa koko videon ja päivityksen tästä linkistä.
Videolla sairaalavuoteessa olevaa Vonnia työnnetään, ja hän näyttää kameralle käsimerkkiä. Lisäksi hän on julkaissut röntgenkuvia ja kuvan ruuveista.
– Leikkaus on nyt takanapäin. Siihen meni päälle kuusi tuntia. Kuten näkyy, tarvittiin paljon levyjä ja ruuveja, Vonn sanoi saatetekstissä.
Jalkaleikkaus oli jo viides olympialaisten loukkaantumisen jälkeen, sillä Vonn leikattiin Italiassa neljästi.
– Tärsky oli sen verran paha, että minulla on ollut operaation jälkeen pieniä vaikeuksia, eikä minua ole vielä voitu päästää pois sairaalasta. Askel kerrallaan.
– Avaan vammaani pian ja aion kertoa kaikesta siitä, mitä se tarkoittaa, Vonn kirjoitti.
Vonnin on kerrottu saaneen ainakin säärimurtuman, mutta hän on kuvaillut vammaa monimutkaisemmaksi ja pahemmaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan