Ennenkuulumaton ratkaisu! – Suomalaiset yleisurheilutähdet suorittavat karsinnan parin tuhannen kilometrien päässä kisapaikalta

Kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen hyppäävät torstaina Timanttiliigan Lausannen kilpailussa myös Tampereen Kalevan kisojen karsinnan. He ponnistavat Lausannessa samalla myös Kalevan kisojen karsinnan.
Kalevan kisojen tuomarineuvosto päätti, että Mäkelän ja Salmisen kolmen ensimmäisen kierroksen hypyt Lausannessa toimivat Kalevan kisojen karsintana. Näin ollen Mäkelä ja Salminen saavat vapautuksen lauantaina Tampereella hypättävästä karsinnasta.
Päätöksen mukaan Mäkelä ja Salminen varmistavat paikan Kalevan kisojen sunnuntaisessa loppukilpailussa, jos he rikkovat Lausannessa kolmella ensimmäisellä hypyllään Kalevan kisojen karsintarajan 12,50.
Jos Mäkelä ja Salminen pääsevät Kalevan kisojen loppukilpailuun, he eivät vie paikkoja Tampereella karsintaan osallistuvilta urheilijoilta, vaan ovat loppukilpailussa mukana niin sanotusti ylimääräisinä urheilijoina. Sunnuntaina finaalissa on tällöin 12 urheilijaa, kun Kalevan kisoissa määrä olisi normaalisti kymmenen urheilijaa.
Mäkelää ja Salmista koskevaa järjestelyä anoi Suomen Urheiluliiton (SUL) lajivastaava Tuomas Sallinen, sillä perusteella, että kolmiloikan kaltaisessa iskutuslajissa kolmen kilpailun hyppääminen neljän päivän sisään matkustusrasituksineen sisältää tämän tason urheilijoille kohtuuttoman suuren loukkaantumisriskin.
Tuomarineuvosto totesi päätöksessään, että Kalevan kisoissa urheilijoiden tulee ensisijaisena lähtökohtana osallistua lajinsa karsintaan päästäkseen finaaliin. Jos se matkustamisten tai -rajoitusten ja muiden seikkojen vuoksi on perustellusti mahdotonta, voidaan Mäkelän ja Salmisen karsintahypyiksi katsoa Lausannen Timanttiliigan kolmen ensimmäisen kierroksen suoritukset.
– Kärkiurheilijoiden pääsy Timanttiliigaan on tärkeää meidän kansainvälisen tason huippu-urheilun kannalta. Sen mahdollistamiseksi pitää pystyä poikkeusjärjestelyihin silloin, kun kalenteripäällekkäisyyksiä uhkaa ilmaantua, sanoo Suomen Urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.
– Urheilullisesti tuomarineuvoston ratkaisu on järkevä ja perusteltu. On erittäin hienoa, että kärkiurheilijamme ovat Kalevan kisoissa kilpailemassa.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista