Nimi mieleen! Suomalaisnuorukainen tuuletti uransa ensimmäistä turnausvoittoa – ”Pää pysyi kunnossa”
Juho-Eric Biggs juhlii alle 18-vuotiaiden kansainvälisen ITF-junioriturnauksen voittoa Hangossa. Porsche Junior Team Finlandin savonlinnalaispelaaja kukisti loppuottelussa espanjalaisen Izan Orgiles Garcia Retameron 6-0, 6-4.
Kaksinpelin turnausvoitto on 17-vuotiaan Biggsin uran ensimmäinen ITF-juniorikiertueella. Aiemmin oli nelinpelistä kertynyt mestaruuksia kaksi kappaletta. Hangon turnauksen avauskierroksella taisteli ykkössijoitettu Biggs täydet kolme erää pelastaen yhden ottelupallon, mutta tämän jälkeen hän eteni neljä kertaa voittoon suoraan kahdessa erässä.
– Hyvätasoista tennistä oli tämän päiväinen finaali. Aamulla oli pientä jännitystä, aiemmin tänä vuonna olin ollut yhdessä kaksinpelifinaalissa ja se turnausvoitto oli vielä ottamatta. Koko viikon peli parani ottelu ottelulta, olin luottavaisin mielin heti finaalin alussa, aloitti Biggs.
Biggs kertoi vahvan alkunsa jälkeen odottaneensa vastustajansa parantavan peliään ja niin siinä myös kävi.
– Onneksi pää pysyi kunnossa ja sain tiukat paikat käännettyä itselleni. Pystyn luottamaan tiukoissa paikoissa itseeni ja pelisuunnitelmiini. Kuitenkin kansainvälisellä tasolla oli tämä uusi painetilanne ja olenkin tyytyväinen, että pystyin pelaamaan korkealla tasolla.
– Nyt on todella helpottunut olo ensimmäisen kaksinpelin ITF-mestaruuden myötä. Kun ottelupallossa näin lempilyöntini, eli rystyn, lähtevän hyvin, niin tiesin ettei se tule enää takaisin. Kyllähän se oli huikea fiilis tuulettaa turnausvoittoa.
Biggs suuntaa seuraavaksi kohti Helsinkiä ja sunnuntaina on lento Latviaan, jossa pelataan pykälää kovatasoisempi alle 18-vuotiaiden 4. kategorian ITF-turnaus.
Lähde: Tennisliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista