Samuel Purola otti omansa Kalevan kisoissa – takana vaikea yö

Vähiin jääneet yöunet eivät Oulun Pyrinnön Samuel Purolan vauhtia pudottaneet. Purola kiiti Tampereen Kalevan kisojen pikamatkojen tuplamestariksi voitettuaan 200 metriä ajalla 20,80, joka jää vain sekunnin sadasosan aiemmin tänä vuonna juostusta ennätyksestä.
– Heräsin joskus kolmen-neljän aikaan, enkä enää pystynyt nukkumaan. Eli aika vähillä yöunilla sain tuon taisteltua, Purola kertaili juoksuaan.
Tampereen 200 metrin kilpailuun Purola lähti selkeänä suosikkina. Hän voitti päivällä alkuerän vaivattomasti ajalla 21,40 ja oli illalla finaalissa ylivoimainen. Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson oli toinen ja Viipurin Urheilijoiden Roope Saarinen kolmas ajoin 21,12 ja 21,27.
– En tietenkään tiennyt missä kunnossa muut ovat. Mutta olin aika varma, että jos oman ennätyksen pintaan juoksen, niin hommat hoituu kotiin, Purola sanoi.
– Hyvä, että pääsin noinkin paljon alle 21 sekunnin, mutta kyllä tuon ajan eteen sai taistella.
Ensi viikon Ruotsi-ottelussa Purolan toiveissa on toistaa viime vuoden kolmen lajin setti: 100 ja 200 metriä ja 4×400 metrin viesti.
Isänsä Mika Purolan valmentamalle Samuel Purolalle Tampereen 100 ja 200 metrin mestaruudet olivat Kalevan kisojen ensimmäiset.
Thureson hurjasteli mestariksi Kalevan kisojen kuudennessa startissaan
Turun Toverien Milja Thureson nousi 200 metrin Suomen mestariksi Kalevan kisojen kuudennessa startissaan ajalla 23,70. Thureson ehti aiemmin juosta kolmannen sijan 400 metriltä ja neljännen sijan 100 metriltä.
– En todellakaan uskonut. Tuli ihan yllätyksensä. Olen treenannut tosi paljon ja nyt se sitten palkittiin, Thureson sanoi.
Naisten 400 metrin mestariksi juossut Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas oli toinen ajalla 23,97 ja mestaruutta puolustanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anniina Kortetmaa kolmas ajalla 23,99.
Lähde: SUL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen