Yleisurheilupari hempeili julkisesti – Ylen asiantuntija innostui

Yleisurheilun EM-joukkuekilpailut eivät tuoneet useita suomalaisonnistumisia perjantaina. Mette Baas oli kuitenkin vahvassa vedossa, kun hän tykitti naisten 400 metrillä uuden ennätyksensä 51,48.
– Nyt oli hyvä fiilis. Verkka tuntui hyvältä, mutta en tietenkään noin kovaa aikaa osannut odottaa. Se alle 52 sekunnin alitus oli tavoitteena, mutta se meni reilusti. Nyt on helpottunut olo, Baas sanoi SUL:n tiedotteella.
Mukana oli menossa myös esimerkiksi Joonas Rinne. Hän paineli 800 metrillä ajan 1.47,99, mikä riitti kokonaiskilpailun 12:nneksi.
– Toivoin kovempaa alkuvauhtia. Yritin taistella loppuun saakka kärkipaikoista, mutta takaa jouduin katsomaan, kun Pihlströmillä ja Crorkenilla oli todella kova viimeinen vaihde viimeisellä satasella, selvitti Rinne tiedotteella.
Ylen selostamossa urakoivat tuttuun tapaan Kimmo Porttila ja asiantuntija Tuomas Raja. Jälkimmäinen innostui, kun ohjaaja näytti katsomosta Ukrainan seivästähtiä Maryna Kylypkoa ja Oleksandr Onufriyevia.
– Siellä onnellinen pariskunta kannustaa maanmiehiään. Siellä Ukrainan seiväshyppääjät, jotka olivat eilen todella tulessa, hehkutti Raja.
Kylypko teki kauden parhaansa 465. Onufriyev taas löi tauluun uuden ennätyksensä 570.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yle: Suomalainen yleisurheilutähti todisti surullista näkyä – mitään ei ollut tehtävissä
- Lotta Harala romahti äkillisesti rajusti – joutui myöntämään ikävän totuuden
- Timmissä tikissä: Hiihtoässä Anne Kyllönen esitteli rantakuntoaan
- Jasmi Joensuu yllätti fanit uimapukukuvallaan
- Nooralotta Neziri ällistytti fanit toiminnallaan
- IS: Suomen yleisurheilunaisten huoneessa kävi yöllinen miesvieras
- Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja puhui suunsa puhtaaksi leirin jälkeen
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat

- Lotta Haralan sai shokkitiedon – kaikki musteni alta aikayksikön
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat
- Oma rakas yllätti Ristomatti Hakolan – veti johtopäätöksensä näistä puuhista
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Nooralotta Neziri ällistytti fanit toiminnallaan