Suomalaishyppääjältä loistavaa jälkeä Kalevan kisoissa
Kuva: Getty Images
Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola uusi miesten seiväshypyn Suomen mestaruutensa ylitettyään viisi peräkkäistä korkeutta 522, 532, 542, 547 ja 560 ilman yhtäkään pudotusta.
– Kisa jännitti vähän normaalia enemmän, kun tässä on ollut puolentoista kuukauden kilpailutauko, mutta kun sai seipään käteen ja aloin hypätä, tuli fiilis, että onhan tämän helppoa, Paavola sanoi.
– Saatiin hyvä kilpailu aikaa ja pääsin lopussa ihan korkeisiin korkeuksiin.
Paavola teki kolme yritystä Kalevan kisojen ennätyskorkeudesta 570. Niistä ensimmäisessä hän pääsi riman päälle, mutta ie kyennyt ylitykseen.
– Eka oli hyvä yritys. Toisessa seiväs jäi löysäksi, mutta oli sen verran kylmä keli etten uskaltanut alkaa ottaa isompaa seivästä.
Paavolan voittotulos 560 sivuaa Kalevan kisojen parasta tulosta 2000-luvulla. Viimeksi sitä ylempää on Kalevan kisoissa hypännyt Heikki Vääräniemi, joka voitti vuonna 1998 Oulussa tuloksella 561.
Hyvätasoisessa kilpailussa neljä parasta ylitti riman korkeammalta, kuin Paavolan viimekesäinen voittotulos 531.
Toiseksi sijoittui 542 ylittänyt Someron Esan Tommi Holttinen.
– Odotin vähän enemmän, mutta ei nyt vaan onnistunut, Holttinen sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa