Suomen moukariässä pettyi voitosta huolimatta – selitteli kesän romahdustaan
Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas palasi Kalevan kisoissa kilpailuihin ensimmäisen kerran sitten kesäkuun lopun. Kangas heitti alkukesästä 76,85, mutta ajautui sitten ylikuntoon, joka söi terän olympiapaikan tavoittelulta.
Kesän kilpailutauon Kangas käytti harjoitteluun ja uusi moukarinheiton Suomen mestaruuden heitettyään 73,51.
– Pieniä viitteitä ylikunnosta oli, mutta oli vaikea tilanne, kun selviä viitteitä siitä ei ollut. Oli vaikea miettiä, mitä tehdä kesäkuussa. Levon kautta hain tulosta. Olisiko sitten pitänyt treenata kovempaa, mutta tämä on jossittelua, Kangas kertaili kesän ongelmia.
– Tämä kausi on kasvattanut. Edellinen kausi meni suunnitelmien mukaan ja ylikin.
Ennen Kalevan kisoja Kangas treenasi kovaa.
– Kun kesäkuussa ei lähtenyt, otettiin kova treenijakso. Se oli oikea jakso. Nyt voittotulos oli vähän pettymys.
Someron Esan Henri Liipola oli toinen heitettyään 72,76.
– Ei kestä sipuli kun tulee joku ohi, Liipola veisteli kilpailustaan, jossa hän menetti johdon Kankaalle viimeistä edellisellä kierroksella.
Porin Yleisurheilun Tuomas Seppänen oli tasaisen kilpailun kolmas tuloksella 71,90.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan