”Kaikki oli viturallaan” – suomalainen hiihdon superlupaus tekee uutta tuloaan
Kuva: Getty Images
Vajaa kolme vuotta sitten nimi Petteri Koivisto nousi hiihtomaailman tietoisuuteen nuorten MM-kisoissa Lahdessa. Kärkipään kahinoissa olleelta Koivistolta odotettiin paljon, mutta edessä oli todella vaikeita aikoja.
Talven 2018-19 jälkeen Koiviston oli määrä ottaa harjoittelussa viimeinen askel kohti maailman huippua, mutta sitten alkoi mennä vikaan. Jalat vaivasivat ja lisääntynyt harjoittelu oli liikaa kuten Koivisto kertoo Yle Urheilulle.
– Aamulla herätessäni olin niin väsynyt, etten tiennyt, missä olen. Kun nousin sohvalta ja kävelin keittiöön, alkoi pyörryttää. Portaiden nouseminen oli hurja urheilusuoritus. Tuntui, etten saanut happea. Kroppa kävi hirveillä kierroksilla. Tuntui, että sydän tulee rinnasta läpi. Kaikki oli viturallaan, Koivisto luettelee ja nimeää henkiseksi katkeamispisteeksi leirin Syötteellä.
– En saanut nukutuksi, kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Yhtenä aamuna koputtelin leiriä vetäneen Mika Venäläisen ovelle ja sanoin, että taidan lähteä kotiin. Siinä hetkessä tavallaan päästin irti.
Vähitellen ongelmat kuitenkin helpottivat ja Koivisto on tehnyt hitaasti uutta tulemistaan. Vielä tämä ei ole tuloksissa näkynyt merkittävästi, mutta alkavaan kauteen nyt 21-vuotias Koivisto lähtee isoin tavoittein: tähtäin on Pekingin olympialaisissa.
– Tämä on ensimmäinen kausi, kun pystyn urheilemaan ilman häiriötekijöitä. Ei ole koulua eikä varusmiespalvelusta. Nyt on iso mahdollisuus näyttää, mihin kykenen, Koivisto sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Brutaalisti loukkaantunut Lindsey Vonn julkaisi rajua aineistoa: ”Aion kertoa kaikesta pian”
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Tässä on Suomen lipunkantaja olympialaisten päättäjäisissä
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Suomen hiihtomaajoukkueessa uusi sairaustapaus
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi