Maailman parhaimpiin snookerpelaajiin kuuluva Mark Allen voitti sunnuntaina Pohjois-Irlannin avoimet. Finaalissa kaatui lajilegenda John Higgins.

Allen, joka teki keväällä henkilökohtaisen konkurssin, ei ollut voiton jälkeen pelkkää hymyä. 70 000 punnan (83 000 euroa) voittopotti ei välttämättä auta hänen tilanteessaan. Mies kertoi jo keväällä, että hänen uransa voi päättyä.

– Rehellisesti sanottuna turnauksen voittaminen ja sen taloudellinen merkitys ei vaikuta siihen, pelaanko vai ei. Se ei ole minun käsissäni, sanoi mies Belfast Telegraph- -lehdelle.

– Toivottavasti voin (jatkaa). Se on ainoa asia, jossa olen hyvä ja jota olen tehnyt koko elämäni ajan. Kaikki selkenee kuitenkin parin seuraavan kuukauden aikana,

– En tiedä, saanko edes voittopalkkiota tai pelaanko seuraavassa turnauksessa. Otin silti kaiken irti itsestäni enkä luovuttanut.

Allen ei ole tarkentanut syitä siihen, miksi hän saattaa joutua lopettamaan uransa 35-vuotiaana.