Annimari Kortteen uusi pomo kertoo, miten hän valmensi kansainvälisen tason seitsenottelijan huipputason pika-aituriksi – ”Hän on nyt nopeampi ja vahvempi”
Kuva: Getty Images
Hollantilainen pika- ja aitajuoksuvalmentaja Bart Bennema vei moniottelijana aloittaneen Dafne Schippersin 200 metrin juoksun maailmanmestariksi. Helsingin-vieraillullaan Bannema kertoi nykyisen juoksijatähtensä Nadine Visserin tiestä kansainvälisen tason seitsenottelijasta huipputason pika-aituriksi.
– Moniottelut ovat hyvä alku kenelle tahansa yleisurheilijalle. Se tarjoaa hyvän pohjan ja paljon yleisurheilutaitoja, Bennema totesi Huippu-Urheilu-Uutisten, SUL:n Valmentajayhdistyksen ja Urhean yhdessä organisoimalla valmennusklinikalla.
Hoogkarspelissa, Pohjois-Hollannissa varttunut Visser oli 13-vuotiaaksi telinevoimistelija, ennen kuin siirtyi yleisurheilun pariin. Parikymppisenä hän kokosi seitsenottelussa 6467 pistettä ja juoksi Pekingin MM-kilpailujen seitsenottelussa 100 metrin aitajuoksun 12,81.
Viime kesänä Visser, 26, oli Tokion olympiakisoissa 100 metrin aitajuoksun viides ja pudotti myöhemmin Zürichissä maansa ennätyksen 12,51:een.
– Kesti kolme vuotta pudottaa nuo kolme sekunnin kymmenystä 12,81:stä 12,51:een. Luulin, että se olisi helppoa, koska Nadine kehittyi niin nopeasti ensin 13,20:een, sitten 13 sekuntiin ja edelleen 12,81;een. Nuo kolme kymmenystä olivat kuitenkin ne vaikeimmat ja erityisesti tuo viimeinen kymmenys, Bennema tunnusti Helsingin luennollaan.
– Miksi? Koska Nadinesta tuli nopeampi ja vahvempi, mikä hänen tekniikallaan aiheutti vaikeuksia juoksun lopussa. Hänen vahvuutensa ovat aina olleet 5-6 ensimmäistä aitaa. Siksi hän varmaan onkin halliratojen, muttei ulkoratojen arvokisamitalisti.
Visserin palkintokaapista löytyy hallikilpailuista 60 metrin aitajuoksun MM-pronssi ja kaksi 60 metrin aitajuoksun Euroopan mestaruutta.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla