Huippu-urheilijat avautuivat tilanteista harjoituksissa – törkykommentteja satelee ja tölkilläkin heitetty: ”Vartaloani kommentoidaan sekä vihellellään”
Kuva: Getty Images
The Guardian -lehti kertoo useiden brittijuoksijoiden kärsineen ahdistelusta harjoituslenkeillään ulkona.
Varsinkin naisurheilijat kertovat lehdelle kokeneensa seksististä huutelia ja alentavaa kohtelua.
Maajoukkuejuoksija Rhiannon Linington-Payne kertoi tilanteita harjoitellessaan Cardiffissa. Erityisesti hän pelkää liikkua yksin pimeän aikaan.
– Vartaloani ja asujani on kommentoitu sekä minulle on vihellelty. Autot hidastavat kohdallani ja joku jopa heitti minua tölkillä autosta muutama viikko sitten.
Toinen maajoukkuejuoksija Hannah Brier on sen sijaan alkanut käyttää juoksulenkillä entistä löysempiä vaatteita, koska pelkää turvallisuutensa vaarantuvan muuten.
– Harjoittelen yleensä kuntosalilla tai juoksuradalla, mutta koronan vuoksi olen joutunut harjoittelemaan enemmän kadulla. Olen järkyttynyt törkykommenttien määrästä.
Hän kertoo olleensa kesällä lenkillä sortsit jalassa, kun eräs autoilija ei suostunut jättämään häntä rauhaan. Auto oli kääntynyt vieläpä takaisin useita kertoja ja kommentointi oli ollut todella asiatonta.
– Soitin lopulta isäni hakemaan minut, sillä en tuntenut oloani turvalliseksi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tennistähden pitkä voittoputki katkesi rajusti – oksenteli kesken ottelun
- Mäkihypyn maailmancup 2026-27: Ohjelma, tv, suomalaiset
- Ampumahiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv
- IL: Syyttäjä vaatii Jari-Matti Latvalalle ehdotonta vankeustuomiota
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- MTV: Juhamatti Aaltonen pamautti rohkean ennusteen – ”En olisi yhtään yllättynyt”
- IS: Kerttu Niskanen piti suuren salaisuuden sisällään – näin kommentoi Reijo Jylhä
- Elmo Lakka päätti uransa urheilijana – uusi työ alkoi välittömästi!
- Tältä Suomen naisten maajoukkue näyttää ilman Krista Pärmäkoskea ja Kerttu Niskasta
- Suomen EM-joukkue julki – useampi joutui kokemaan kovan pettymyksen
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- Elmo Lakka voitti uransa viimeisen kisan – sitten kentällä nähtiin upea yllätys