Huippuvalmentaja lataa faktat tiskiin: Tässä on syy urheilijoiden loukkaantumisiin ja uran hiipumiseen – ”Sitä näkee paljon lahjakkaimpienkin kohdalla”

Tekniikkavirheet, joihin ei ajoissa puututa, ovat Suomen Urheiluliiton pikajuoksuvalmentaja Petteri Jousteen mukaan usein pohjasyy nuorten urheilijoiden loukkaantumisiin ja uran hiipumiseen.
– Sitä näkee paljon lahjakkaimpienkin nuorten kohdalla – eikä yksin pikajuoksussa – että tekniikka ei välttämättä ole niin hyvä. Siellä on perusvirheitä, joita valmentajat eivät osaa tai uskalla lähteä muokkaamaan oikeanlaisiksi riittävän ajoissa, Jouste sanoo Urheiluliittolle.
Jyväskylässä pika- ja aitajuoksijoiden kotimaista huippuryhmää valmentava Jouste muistuttaa, ettei keho kestä loputtomiin, jos tekemisen malli on biomekaanisesti virheellinen.
– Nuori sietää teknisiä virheitä hyvin, kun keho on vielä elastinen ja luuston rustopinnat sellaisia, että ne kestävät. Sitten, kun kovaa harjoittelua tulee 4-5 vuotta ja virhe toistuu, se johtaa ennen pitkää loukkaantumiseen, Jouste sanoo.
– Jos hakee syytä, miksei osa lahjakkuuksista ole sittemmin noussut huipulle, väittäisin sen johtuvan lähes sataprosenttisesti terveysongelmista. Tulee vamma, jonka tuomaa masennusta ja kuntoutusta jotkut sietävät paremmin, kun taas osa ei sitä kestä ja luovuttaa nopeasti.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla