Suomi MM-finaaliin dramaattisella tavalla!

Suomi pelaa huomenna salibandyn maailmanmestaruudesta Ruotsia vastaan. Perjantai-illan dramaattisessa välierässä Suomi nousi Tšekkiä vastaan kahden maalin tappioasemasta 3–2-voittoon Sami Johanssonin lauottua voittomaalin viimeisellä minuutilla.
Suomi ja Ruotsi pelaavat MM-kullasta Hartwall Arenalla huomenna klo 17.30 alkaen. Pronssin kohtalon ratkovat klo 14.30 Tšekki ja Sveitsi.
Suomi aloitti välierän vahvasti, mutta tulostaululla se ei näkynyt, kun pallo löysi tiensä parhaimmillaan vain ylärimaan Justus Kainulaisen laukoessa. Erän lopulla käytti sitten Tšekki tilaisuutensa, kun ensin Adam Hemerka runnoi luukulta avausmaalin Rasmus Kainulaisen syleilystä huolimatta ja kohta kostautui Juha Kivilehdon kahden minuutin jäähy. Tom Ondrusek liidätti pallon takatolpalle ja Marek Benes ohjasi kauniisti numeroiksi 0-2.
Toiseen erään Suomi tuli uudella otteella, ja muutoksia tuli kohta myös kokoonpanoon Eetu Sikkisen ja Oskari Heikkilän hypätessä penkiltä kaukaloon ja Rasmus Kainulaisen ja Mikko Hautaniemen jäädessä sivuun. Erän toisella puolikkaalla tuli myös tulosta, kun ensin Joonas Pylsy pudotti maalin kierrettyään pallon Justus Kainulaiselle ja tämä kiskaisi painavan laukauksen ohi Lukas Bauerin. Tasoitus tuli Tšekin hukattua pallon Ville Lastikalle, joka kiersi, kiersi, kiersi ja lopulta levitti vasemmalle Peter Kotilaiselle ja tämä nosti tilanteeksi 2-2.
Ratkaisua ei ollut päätöserässä syntyä millään, vaikka Suomi hallitsi etenkin sen alkupuolta ja sai yrittää kaksi minuuttia jopa viidellä neljää vastaan. Hyvistä paikoista huolimatta Suomen kisojen kuudeskin ylivoima jäi tuloksettomaksi. Ottelun viimeisellä minuutilla lopulta Sami Johansson sai pallon Tatu Väänäseltä ja lähti tuttuun kanttaukseensa, jonka päätteeksi pallo räpsähti Lukas Bauerin maalin yläkulmaan.
– Jännä peli, Tšekki oli todella kova ja saatiin kahdella jalalla ponnistaa, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky sanaili Yle urheilun haastattelussa.
– Maalin pelejähän nämä tässä vaiheessa yleensä ovat, ja valmentajallakin syke nousee kun joutuu huutelemaan kentälle. Mutta hauskaahan tämä on. Oli hieno kisa ja hieno urheilutapahtuma, jouduttiin laittamaan pitkää silmään että pärjättiin.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken