Katso video: Suomalainen yleisurheilija aloitti kautensa hienosti voitolla ja uudella ennätyksellä! Se ei kuitenkaan tyydyttänyt: ”Sellainen roiskaisu”
Kuva: Getty Images
Seiväshyppääjä Mikko Paavola avasi kuluvan vuoden kilpailukauden voittamalla Kuortaneella käydyn kilpailun halliennätyksellään 565. Se ei kuitenkaan Paavolaa tyydyttänyt.
– MM-hallien tulosraja 581 oli ainoa asia, joka nyt kiinnosti. Seipäät ja kunto olisivat siihen riittäneet, mutta hyppy ei pysynyt kasassa, Paavola harmitteli.
Paavola päätti Kuortaneen kilpailun kelpo yrityksiin korkeudesta 575. Alajärven Ankkureita edustavan hyppääjän ennätys on viime kesänä syntynyt 571. Halliennätystään Paavola kohensi Kuortaneella neljällä sentillä ja nousi halliratojen kaikkien aikojen Suomen tilastossa neljänneksi.
Syksyn pienen takkuilun jälkeen harjoituskausi on Paavolan mukaan sujunut niin hyvin, että edellytyksiä ennätystulokseen oli heti kilpailukauden avauksessa.
– Tarkoitus oli, että hyppään heti talven ensimmäisestä kilpailusta lähtien täysillä. Tuo 565:n ylitys oli sellainen roiskaisu, Paavola tuumi.
Laihian Lujan Juho Alasaari oli Kuortaneen kilpailussa toinen ylitettyään 530 ja Vasa IS:n Albin Lundberg kolmas ennätyksellään 510. Lundbergin aiempi ennätys oli viime kesän 508. Halliennätystään hän paransi 19 senttiä.
Ennätystään kohensi myös neljänneksi sijoittunut Pihtiputaan Tuiskun Joonatan Kemppainen, joka ylitti 490.
Naisten kilpailun voitti Esbo IF:n Silja Andersson, joka ylitti tasan neljä metriä. Tulos kohensi Anderssonin, 18, halliratojen ennätystä seitsemällä sentillä ja on Mikko Paavolan tuloksen tapaan orastavan hallikauden kotimainen kärkitulos. Ulkona Andersson on ylittänyt 401.
Toiseksi naisten kilpailussa taivutti Nurmijärven Yleisurheilun Maria Kytölä 380:n ylityksellä.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset