Liitolta tiukka kannanotto koronarajoituksia vastaan: ”Jättäisi kokonaiseen sukupolveen jäljet, joita ei ole välttämättä koskaan mahdollista täysin korjata”
Kuva: Getty Images
Suomen Lentopalloliitto haluaa osoittaa vakavan huolensa lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollisen keskeyttämisen suhteen, minkä sisäliikuntatilojen sulkeminen väistämättä aiheuttaisi. Lentopalloliitto toivoo viranomaisten kuuntelevan päätöksenteossa monipuolisesti asiantuntijoita ja ottamaan etenkin huomioon päätösten pidemmän aikavälin haitalliset vaikutukset yhteiskunnalle.
Maamme hallitus ilmoitti vielä viime kuussa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten olevan epidemian hoidossa aivan viimeinen äärikeino. Perusteet tälle aiemmalle linjaukselle ovat erittäin pätevät. Liikunnan ja urheilun harrastamisella on keskeinen rooli jokaisen lapsen ja nuoren fyysisen, henkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Siksi oikeus harrastamiseen on oltava jokaisen lapsen ja nuoren oikeus myös poikkeusaikoina. Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalainen tiivistää lajiväen tunnot seuraavasti: ”Olemme viimeisen kahden vuoden aikana toimineet erittäin vastuullisesti ja sitoutuneet tekemään lajiliittona, seuroina ja laji-ihmisinä, isinä, äiteinä, valmentajina, huoltajina ja joukkueenjohtajina parhaamme lasten sekä nuorten mahdollisimman turvallisen harrastamisen varmistamiseksi. Harrastusten keskeyttäminen kolmantena vuotena peräkkäin jättäisi kokonaiseen sukupolveen jäljet, joita ei ole välttämättä koskaan mahdollista täysin korjata.” Lentopalloliitto toteaakin, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen rajoittamista ei saa tapahtua heikosti ja lyhytnäköisesti perustellen. Liitto korostaa myös, että lasten ja nuorten tulevaisuus on aikuisten käsissä ja vaatii päätöksiä tehtäessä otettavan myös huomioon niistä yhteiskunnalle väistämättä pidemmällä perspektiivillä koituvat haitat. Lähde: LentopalloliittoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”