Raskaansarjan nyrkkeilylegenda Mike Tyson oli parhaimmillaan huikea tyrmäyskone. Huippu-uransa loppupuolella mies soitti myös suutaan urakalla.

Kun Tyson yritti nousta takaisin huipulle 2000-luvun alussa, joutui mestari Lennox Lewis hänen tylytyksensä kohteeksi. Tyson tyrmäsi Lou Saveresen vain 38 sekunnissa vuonna 2000. Sitten lähti julma viesti Lewisille.

– Haluan sydämesi. Haluan syödä lapsesi, keuhkosi Iron Mike.

Tilanne hämmensi Lewisia.

– Hän sanoi haluavansa syödä lapseni. Äitini totesi tuolloin minulle: ”Mistä hän oikein puhuu? Eihän sinulla edes ole lapsia.” hämmästeli Lewis myöhemmin.

Kun ottelusta saatiin sovittua, kävi Tyson edelleen kuumana. Hän yritti esimerkiksi käydä käsiksi Lewisiin ottelun lehdistötilaisuudessa.

Lewis on kertonut, että hänen valmentajansa Emanuel ”Manny” Stewart ei pelännyt Tysonin kohtaamista.

– Manny sanoi aina minulle, että Tyson on helpoin vastustajani.

Kun miehet lopulta kohtasivat vuonna 2002, joutui Lewis hikoilemaan lähes kahdeksan erää. Karu totuus iski kuitenkin vasten Tysonin kasvoja, kun Lewis tyrmäsi hänet kahdeksannessa erässä.

Video tästä.

Lähde: Talksport