IL: Venäjällä suosittu harjoitusmuoto avitti suomalaisurheilijan kovaan iskuun Pekingin olympialaisiin – ”Suomessa vähemmän käytetty”

Ampumahiihtäjä Tero Seppälä on kertonut Iltalehdelle valmistautumisestaan Pekingin olympialaisiin.
Uusi venäläisvalmentaja Anatoli Hovantsev on muuttanut suomalaisen harjoittelua huimasti ja se on näkynyt myös kilpailuissa, sillä hän on ollut jo maailmancupissa viisi kertaa kymmenen joukossa.
Seppälä kertoo kaksikon kehittäneen yhdessä miehen asentoa ja aseen säätöjä kuntoon. Myös uusi harjoitusmetodi saa runsaasti kiitos suomalaiselta. Hän on ammunnassa sekä tarkempi että nopeampi.
– Aika paljon oli treenejä, että vaikka viisi minuuttia vetolaitetta ja ammuin välissä. Sitten taas viisi minuuttia. Sitä kautta on saatu pystyammuntaan haastetta ja samalla kehitetty ylävartaloa. Tämä on venäläisten suosima harjoitusmuoto ja Suomessa vähemmän käytetty. Se on toiminut minulle, Seppälä kertoo IL:lle.
Tämän päivän kilpailussa harjoittelumuodosta ei ollut kuitenkaan tarpeeksi apua, sillä kaksi sakkoa ampunut Seppälä hävisi kärkeen lopulta kolme ja puoli minuuttia. Hän oli lopputuloksissa lopulta 23:s.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä