Mika Kojonkoski ja Toni Nieminen riitautuivat pahoin - "Otti päähän niin paljon, että otin muutaman oluen lisää"

Toni Nieminen nousi koko Suomen ihannoimaksi teinitähdeksi Albertvillessä 1992, kun hän voitti vain 16-vuotiaana kaksi olympiakultaa ja yhden -pronssin. Nyt 30 vuotta myöhemmin Nieminen kertoo elämäntarinansa omin sanoin Jani Uotilan toimittamassa äänikirjassa Toni Nieminen – Olympiasankari ja ihminen (Audiomaa). Olympiamitalien ja maailmanennätysten vastapainoksi Niemisen urheilu-ura oli kuitenkin myös täynnä suuria pettymyksiä. Tuittupäänä tunnettu hyppääjä ajautui helposti myös törmäyskurssille auktoriteettien kanssa. Yksi sellainen oli mäkimaajoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski, jonka valmennusmetodeihin kuului myös todella tiukka painonhallinta.

Lopullisesti Niemisen ja Kojonkosken välit katkesivat Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002. Tuolloin Kojonkoski pudotti Niemisen joukkuemäen ulkopuolelle – vaikka Nieminen oli mielestään paikkansa ansainnut kaikkien sovittujen näyttöjen perusteella.

Itse kisassa Suomi jäi katkerasti toiseksi, häviten olympiakullan Saksalle pienimmällä mahdollisella erolla: 0,1 pisteellä.

– Se oli iso pettymys. Kyllä mä mietin, että oltaisko me perkele voitu voittaa, jos mä olisin saanut mahdollisuuden, jonka olin mielestäni ansainnut. Se on asia, joka on jäänyt vaivaamaan ja vaivaa mua varmasti loppuun asti. Jos mä olisin ollut mukana siinä joukkueessa, ja oltaisiin edelleen hävitty, niin se olisi ok. Mutta nyt se ei ole ok.

Joukkueen hopeamitaliseremoniat Nieminen katsoi lopulta humalassa aidanraosta.

– Joukkueenjohto ilmoitti meille ajan, milloin lähdetään hotellilta palkintojen jakoon. Olin sovitussa paikassa sovittuna kellonlyömänä, mutta ei siellä näkynyt ketään. Ymmärsin, että eipä mua oltu jääty odottelemaan tai kyselemään, vaan joukkueenjohto oli lähtenyt juhlimaan olympiahopeaa ilman mua. Olo oli aika ulkopuolinen.

– Otin sitten itse bussin Salt Lake Cityn keskustaan, ja kävin juomassa siinä pari olutta. Mullahan ei ollut lippua palkintojenjakotilaisuuteen, kun ne liput oli joukkueenjohdolla. Kävelin sitten alueen ulkopuolelle katselemaan, ja sieltä kurkistelin aidanraosta, miten pojat tuulettelivat palkintopallilla. Sitten kun lähti Saksan kansallislaulu soimaan, niin otti päähän niin paljon, että kävelin lähimpään kuppilaan ja otin muutaman oluen lisää. Lähde: Korner tiedote