Therese Johaug esitti mykistävää ylivoimaa Pekingissä – nyt lyötiin pöydälle dopingvihjailut
Kuva: Getty Images
Therese Johaug voitti kolme henkilökohtaista olympiakultaa Pekingin kisoissa. Nainen oli kisat päättäneessä 30 kilometrin (v) kisassa suorastaan mykistävän ylivoimainen. Esitys nosti esiin myös puheet naisen dopingkärystä.
Johaugilta jäi väliin neljän vuoden takaiset olympialaiset, sillä hän oli 18 kuukauden kilpailukiellossa. Hänen vuonna 2016 antamasta testinäytteestään löytyi merkkejä klostebol-nimisen anabolisen steroidin käytöstä. Johaugin leiri selitteli käryn johtuneen Trofodermin-nimisestä huulivoiteesta.
Selitys ei ole uponnut kaikkiin.
Kun Johaug voitti päätösmatkan, alkoi Ruotsin Discoveryn studiossa keskustelu Johaugin tilanteesta. Hiihtolegenda Gunde Svan otti kantaa asiaan.
– Hän sai kunnon rangaistuksen, ja se oli oikein. Niin sen pitikin mennä. Mutta huippuhiihdossa mennään aivan rajoilla. Hän ylitti rajan ja sai siitä rangaistuksen. Niin se menee.
Svan ymmärtää, miksi ihmiset hämmästelevät Johaugin ylivoimaa.
– On selvää, että ihmiset ovat huolissaan siitä, onko hänellä lainkaan puhtaita jauhoja pussissaaan, kun hän voittaa niin ylivoimaisesti. Ymmärrän sen.
Svanilla ei ollut vastausta ihmisille, jotka epäilevät Johaugin luotettavuutta.
– En tiedä, mitä ajatella asiasta. En ole ajatellut asiaa. Hän on saanut rangaistuksensa. Uskon ja toivon – ja tiedän ainakin, että hänellä on siihen kapasiteettia – että hänen ei tarvitse olla sellaisen lähellä.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa