Hirviö hyväksikäytti seksuaalisesti satoja urheilijoita vuosien ajan! – Juristi kertoo mielipiteensä karmeasta todellisuudesta: ”Toivoisin, että tilanne olisi toinen”
Kuva: Getty Images
Larry Nassar toimi Yhdysvaltain naisvoimistelijoiden lääkärinä yli kaksi vuosikymmentä, jonka aikana hän hyväksikäytti yli 150 nuorta naista tai tyttöä.
Vuonna 2018 Nassar sai yhteensä 300 vuoden vankeustuomion teoistaan. Maajoukkueen lääkärinä toimimisen lisäksi Nassar ehti uransa aikana työskennellä myös Michiganilaisessa yliopistossa naisvoimistelijoiden ja naisten soutujoukkueen lääkärinä.
Esimerkiksi olympiakultamitalistit Aly Raisman, Simone Biles ja Gabby Douglas ja McKayla Maroney ovat syyttäneet Nassaria seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hyväksikäytetyt urheilijat ja USA:n yleisurheiluliitto sopivat urheilijoille maksettavista 380 miljoonan dollarin eli 336 miljoonan euron korvauksista.
Juristina toimiva Rachael Denhollander on antanut nyt haastattelun BBC:lle. Hänen mielestää tapaus ei ole poikinut paljoakaan muutoksia toimintatapoihin.
– Toivoisin, että tilanne olisi toinen. Keskustelut ovat aluillaan ja se on hyvä asia. Lakimuutoksia tai tuomioita ei ole kuitenkaan nähty. Verbaalinen, psykologinen ja fyysinen hyväksikäyttö jättävät jälkensä lapsiin. Emme ole vielä ymmärtäneet sen trauman vaikutusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtorakkaus paljastui – Selene, 20, seurustelee Suomen maajoukkuetähden veljen kanssa!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”