Ilari Manninen sai arvokasta tuntumaa arvokisoihin MM-hallien 60 metrin aidoissa Belgradissa sunnuntaina. Vajaa viikko sitten mahataudin ja kuumeen kourissa ollut aituri juoksi alkuerässään neljänneksi ajalla 7,74. Välieriin se ei vienyt. Aikavertailusta jatkoon vaadittiin 7,73.

– Sain hyvän lähdön ja kiihdytyksen ensimmäiselle aidalle. Sitten osuin vähän kahteen viimeiseen aitaan, mutta muuten ihan hyvä, onnistunut juoksu, Manninen sanoi.

Mannisen valmistautuminen Belgradin kisoihin ei mennyt juoksijan toiveiden mukaisesti.

– Tunnelmat kilpailuun lähtiessä olivat vähän ristiriitaiset. Tein viime viikon lauantaina hyvän treenin, mutta tulin sunnuntaina kipeäksi ja jouduin miettimään, pystynkö edes lähtemään kisoihin, Manninen kertoi.

– Aluksi oli mahatauti ja sitten nousi kuume. Alkuviikosta en pystynyt kunnolla syömään, mutta onneksi ehdin palautua ajoissa ja pääsin kisoihin. Ei ollut optimiviikko valmistautua kilpailuun, mutta sain silti pidettyä oman tason tuossa juoksussa. Siihen olen tosi tyytyväinen.

Mannisen ennätys on tänä talvena juostu 7,68. Belgradissa Manninen juoksi toisessa alkuerässä, jonka voitti Brasilian Rafael Pereira ajalla 7,60. Alkuerien nopein oli Yhdysvaltain Grant Holloway ajalla 7,40.

Lähde: Urheiluliitto