Suomalaishiihtäjä avauspäivänä upeaan mestaruuteen Vuokatissa – Tänään luvassa vilkas suomalaispäivä!

EYOF-kisatapahtumat alkoivat suomalaisittain voitokkaasti.
Kisatapahtumat käynnistyivät Vuokatissa maastohiihdon vapaan hiihtotavan kilpailuilla. Poikien 10 kilometrin kilpailussa Niko Anttola vei ylivoimaisen voiton yli 20 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Sveitsin Niclas Steigeriin. Pronssia otti Ruotsin Elias Danielsson.
– Kisa meni just niin kuin suunnittelin. Kaksi ekaa kierrosta vähän varmistellen, ettei lähde liian kovaa ja hyydy loppuun. Viimeinen kierros niin paljon kuin lähtee, ja siihen sain sitten lisää eroa tehtyä, kommentoi Anttola.
Suomalaissuorituksia täydensivät Eemil Juntunen sijalla 14:s. Niilo Mäkinen oli 16:s ja Ike Melnits 22:s.
Tytöillä matkana oli 7,5 kilometriä. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Sanni Räisänen 16:nnella sijallaan. Fanny Kukonlehto oli 24:s, Elsa Torvinen 25:s ja Eevi-Inkeri Tossavainen 32:s.
– Huolto onnistui tänään älyttömän hyvin, suksi oli todella hyvä. Oma kulkukin oli tosi hyvä, onnistui suunnitelma, että alussa maltetaan ja sitten kiristetään, Räisänen kommentoi.
Tiistaina vilkas suomalaispäivä
Vuokatissa kisataan tiistaina maastohiihdossa perinteisen hiihtotavan kilpailut. Tytöillä matkana on 5 km ja pojilla 7,5 km.
Alppihiihdon kisaurakka alkaa pujottelulla ja ampumahiihdossa kisataan pikamatkat 6 km (tytöt) ja 7,5 km (pojat). Lumilautailijat pääsevät big airin karsintojen pariin.
Suomalaiset EYOF-kisoissa tiistaina 22.3.
Vuokatti:
10.00 Maastohiihto, tytöt, 5 km P: Fanny Kukonlehto, Sanni Räisänen, Elsa Torvinen, Eevi-Inkeri Tossavainen
10.00 Alppihiihto, pojat, pujottelu, 1. kierros: Eduard Hallberg, Jesperi Kemppainen, Kasper Niemi ja Erik Saravuo
10.15 Lumilautailu, tytöt, big air, karsintaryhmä 1: Saana Korhonen ja Telma Särkipaju
11.25 Maastohiihto, pojat, 7,5 km P: Niko Anttola, Ike Melnits, Niilo Mäkinen, Eemil Juntunen
12.10 Alppihiihto, pojat, pujottelu, 2. kierros
12.40 Ampumahiihto, tytöt, pikamatka 6 km: Anniina Rantala, Lyydia Rainio, Rebecca Sandnäs ja Nea Vähäsarja
13.15 Lumilautailu, pojat, big air, karsintaryhmä 1: Roni Aalto ja Elias Hämäläinen
14.00 Alppihiihto, tytöt, pujottelu, 1. kierros: Veera Alaniska, Silja Koskinen, Rosa Pohjolainen ja Riia Pallari
15.00 Lumilautailu, pojat, big air, karsintaryhmä 2: Mitja Kauranen ja Niilo Silander
15.20 Ampumahiihto, pojat, pikamatka 7,5 km: Arttu Heikkinen, Eemi Naumanen, Joonas Nelimarkka ja Turkka Nieminen
16.00 Alppihiihto, tytöt, pujottelu, 2. kierros
Lahti:
16.00 Yhdistetty, tytöt, mäkiosuus HS100: Annamaija Oinas ja Alva Thors
18.15 Yhdistetty, tytöt, hiihto-osuus 4 km
Lähde: Olympiakomitea
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi