Anni Vuohijoelta kovan luokan syytös – Jan Vapaavuorelta jäätävä vastaus IL:ssä

Kuva: Getty Images
Painnonostaja Anni Vuohijoen epäillään käyttäytyneen epäasiallisesti urheilijaa kohtaan Pekingin olympialaisissa. Hän oli siellä Olympiakomitean edustajana.
Tilanne on puhuttanut suomalaista urheilumaailmaa. Vuohijoki kertoi viime viikolla, että hän on vienyt epäilyn Suomen urheilun eettiseen keskuksen (Suek) selvitettäväksi. Olympiakomitea oli tehnyt saman ratkaisun.
Vuohijoki keskusteli syytöksestä jo ennen kuin asia tuli julkisuuteen Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren ja Olympiakomitean HR-päällikön kanssa maaliskuun lopussa. Vuohijoen mukaan kuulemisessa selvisi, että kukaan ei syyttänyt häntä mistään.
Vuohijoki kritisoi kirjeessä tapaa, jolla Vapaavuori on hoitanut tilanteen. Iltalehti on tiedustellut Vapaavuorelta asiasta.
Miten vastaat Vuohijoen kirjeen kohtaan, jossa hän sanoo sinun johtavan pelolla? kysyi Iltalehti.
– Ymmärrän, että kenelle tahansa voi olla pelottavaa tulla kuulluksi asiassa, jossa häntä epäillään epäasiallisesta käytöksestä tai häirinnästä, vastasi Vapaavuori.
Tästä Iltalehden juttu, jossa enemmän asiasta.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran