Hiihtäjä Verneri Suhonen on kirjoittanut Instagramissa vaikeasta kaudestaan. Kaikki alkoi hyvin, ja mies oli syksyllä elämänsä kunnossa. Sitten alkoi tuskaisempi vaihe. – Aloitettiin elokuussa puhtaalta pöydältä. Nöyränä aloimme rakentaa kuntoa kohti talvea. Nousukiitoa koko syksy olikin. Rullahiihdon SM kultaa, testeissä rajut ennätykset ja homma muutenkin terveesti tasapainossa. Marraskuun alussa kuitenkin astuivat rintakivut elämään, kirjoitti Suhonen. – Niitä selvitellessä juostiin tutkimuksissa ympäri Suomea. Kisakausi painoi päälle eikä miestä saatu viivalle millään. Vihdoin kisakausi saatiin avattua Rukalla ja tulos 20. Siitä sitten muita kisoja kohti mutta vauhtia ei vaan löytynyt. Vihdoin tammikuussa tehtiin sydämestä löydös joka pakotti koko talven kestävälle sairauslomalle. – Aluksi tietysti homma oli aika shokki, joka vaihtui kuitenkin helpotukseksi sillä syy selvisi. Talvi kuitenkin opetti paljon. Suhonen kiitteli ihmisiä ja sai paljon tukea päivitykselleen. Hänen kumppaninsa, aitajuoksija Viivi Lehikoinen ilmaisi myös tukensa kommenttiosiossa. Koko päivitys tästä.

LUE MYÖS: