Turussa nähdään supertähtiä vilisevä keihäskisa! – ”Aineksia on historian kovatasoisimpaan kilpailuun”

Miesten keihäänheiton kansainvälinen eliitti kohtaa Turun Paavo Nurmi Gamesissä 14. kesäkuuta. Kilpailuun ovat tulonsa varmistaneet olympiavoittaja Neeraj Chopra, vuosien 2017 ja 2019 maailmanmestarit Johannes Vetter ja Anderson Peters sekä Tokion olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Julian Weber.
Turussa Chopran, Vetterin ja muiden keihäänheiton huippunimien mittelölle on loistavat puitteet.
– Viime vuosien tulokset puhuvat omaa kieltään Paavo Nurmen stadionista: Vetter voitti Turussa toissa vuonna heitettyään 91,49. Viime vuoden kilpailussa Marcin Krukowski heitti Puolan ennätyksen 89,55, kertoo Paavo Nurmi Gamesin urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen.
Saksalainen Julian Weber oli kuudes Dohan MM-kisoissa 2019 ja teki viime kesänä väkevän paluun välivuoden jälkeen heitettyään parhaimmillaan 87,03. Tokion olympialaisissa pronssi jäi 14 sentin päähän.
Eugenessa maailmanmestaruutta puolustava Grenadan Anderson Peters on jo aloittanut kilpailukauden ja heittänyt 84,26.
Salonen: Aineksia on PNG:n historian kovatasoisimpaan kilpailuun
Paavo Nurmi Games on vakiinnuttanut paikkansa Kansainvälisen yleisurheiluliiton Continental Tour -kilpailusarjan Kultaisessa liigassa. Se näkyy urheilijoiden kiinnostuksessa.
– Turun kilpailulla on hyvä maine. Imua on ja tarjouksia tulee. Aineksia on kovatasoisimpaan kilpailuun, mitä tämän kilpailun historiassa on nähty, mutta töitä täytyy tehdä, sillä kesäkuun alussa kilpailuja on paljon, Salonen sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen