Suomen naistenniksen ykköspelaaja Anastasia Kulikova, 22, ei pysty pelaamaan tulevassa maajoukkueturnauksessa Vierumäellä 12.-15.4.

Kulikovan viime lokakuussa leikattu pelikäsi alkoi vihoittelemaan joukkueen ensimmäisten harjoituspäivien jälkeen. Pelaaja kertoo kivun tulleen yllätyksenä ja on erittäin harmissaan tilanteesta.

– Tämä on yksi urani vaikeimmista päätöksistä. Tunsin oloni hyväksi saapuessani yhteisiin harjoituksiimme. Tutkimusten ja lääkäreiden sekä joukkueen kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen oli tämä vaikea päätös tehtävä keskittyäkseni kuntoutukseen. Olen erittäin harmissani, sillä odotin kovasti pääseväni pelaamaan kotiyleisön edessä. Toivon parasta joukkueelle ja toivottavasti pääsen pelaamaan ensi vuoden maajoukkueturnauksessa, sanoi Kulikova.

– Harmillinen tilanne, mutta loukkaantumiset ovat osa urheilua. Nyt keskitymme täysillä turnaukseen joukkueen kanssa. Ilokseni saimme kokeneen maajoukkuepelaajan Piia Suomalaisen mukaan. Hän liittyy joukkueen vahvuuteen jo tänä iltana, sanoi kapteeni Emma Laine.

37-vuotias Suomalainen on entinen kaksinpelin maailmanlistan 356. Hän edusti Suomea ensimmäisen kerran jo vuonna 2002 ja tämä on jo peräti 15. nimeäminen maajoukkueeseen.

Lähde: Tennisliiton verkkosivut