Anni Vuohijoki murtui kyyneliin – kertoi synkkiä paljastuksia kohun seurauksista: ”Mikään ei ole mennyt kuten toivoin”
Kuva: Getty Images
Painonnostaja Anni Vuohijoki joutui ikävän kohun kohteeksi, kun häntä epäiltiin vakavasta eettisestä rikkomuksesta Pekingin olympialaisissa. Esimerkiksi Ilta-Sanomat on kertonut, että Vuohijoki käytti roisia kieltä olympialaisten tiloissa. Kohteena oli ilmeisesti Leijonien varapelaaja. Vuohijoki on nyt kirjoittanut tilanteestaan Instagramissa.
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK päätti asiaa koskeneen tutkinnan viime viikolla, koska tapauksessa ei ollut asianomistajia.
Vuohijoki on viihtynyt viime ajat Yhdysvalloissa. Hän ilmoitti SUEK:n päätöksen jälkeen, ettei tule osallistumaan EM-kisoihin. EM-pronssimitalisti on avannut enemmän tilannettaan pitkässä Instagram-päivityksessä.
– Katsoessa EM-kilpailuiden entrylistoja tuli itku. Mikään ei ole mennyt kuten toivoin. Olympialaisten kariutumiseen jälkeen EM2022 olivat yksi päätähtäin. Viimeinen niitti tuli vastustuskyvyn laskettua olemattomiin henkisen paineen alla. Toimintakyky katosi. En ole tunnistanut itseäni. En liikkua ihmisjoukossa, en ole käynyt edes vanhempien luona, aloitti Vuohijoki
– Häpeä on yksi ihmisen voimakkaimmista perustunteista, joka syntyy alle 1-3 vuoden iässä. Häpeän tarkoituksena on saada käyttäytymisen muutosta ja asian selvittämisen tarvetta. (Niemi 2004) Häpeä on syyllisyyttä alkukantaisempi tunne. Se tavataan jo 3 kk iässä, jatkui teksti.
Vuohijoki kirjoitti sitten enemmän muun muassa seksuaalisuuden ja häpeän välisestä dynamiikasta. Hän kertoi lopuksi, että tilanne on menossa parempaan suuntaan.
– Olen lomaillut. Asioitani hoiti juristi, minä olen keskittynyt palautumaan ja löytämään itseäni. Nyt vihdoin tuntuu, että nyrkki on auennut jossa olen ollut. Kiitos Sami Köngäs (puoliso) kaikesta siitä työstä, jota teet. Olet paras, päätti Vuohijoki.
Koko päivitys tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Vuorinen teki ratkaisevan virheen finaalissa – palkintopalli karkasi
- Iivo Niskaselle avautumassa jättimahdollisuus
- Hiihdon maailmancup tänään – ohjelma, tv-lähetykset ja suomalaiset
- Sonja Leinamon parisuhdestatus aiheutti hämmennystä: ”Oikeasti? En tiennyt”
- Olympiaehdokkaan karu lausunto yllätti Kaisa Mäkäräisen – täysin eri mieltä
- Suomalaismiehet iskussa – hiihdon maailmancup tulokset 17.1.2026
- Alisa Vainio räväytti somekuvallaan – Jari Saariolta voimakas kannanotto
- Wilma Murto: jättipaljastus!
- Dopingista kärähtänyt venäläishiihtäjä yritti kisoihin – FIS sanoi ei
- Nyt varmistuivat Lahden kotikisat – Yle teki merkittävän diilin
- Hiihdon maailmancup tänään – ohjelma, tv-lähetykset ja suomalaiset
- Olympiaehdokkaan karu lausunto yllätti Kaisa Mäkäräisen – täysin eri mieltä
- Wilma Murto: jättipaljastus!
- Suomalaismiehet iskussa – hiihdon maailmancup tulokset 17.1.2026
- Sonja Leinamon parisuhdestatus aiheutti hämmennystä: ”Oikeasti? En tiennyt”
- Suomalaisilla jättimäinen olympiaetu – kommentointi kielletty
- Ruotsalaishiihtäjä pilkkasi suomalaisia sotaveteraaneja tv-ohjelmassa
- Alisa Vainio räväytti somekuvallaan – Jari Saariolta voimakas kannanotto
- Suomalaislupaus romahti täydellisesti – ”Haluan vain pois”
- IS: Suvi Minkkisen matkustamisesta hurja tieto