Dartsin kaksinkertainen maailmanmestari Ted Hankey on saanut kahden vuoden vankilatuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Independent-lehti kertoo, että mies kävi ”kuvottavasti” nuoren naisen kimppuun viime syyskuussa Crewessa. Kun poliisi otti Hankeyn välittömästi kiinni, kiisti hän kaiken. Hän hämmästeli syytöksiä.

Sitten poliisi kertoi Hankeylle, että miehen teko on tallentunut kameroihin. Ääni kellossa muuttui hetkessä, ja Hankey ei enää suostunut vastaamaan poliisin kysymyksiin.

Hankey myönsi lopulta oikeussalissa syyllisyytensä. Linnatuomion lisäksi mies joutuu rekisteröimään itsensä seksuaalirikolliseksi seuraavaksi 10 vuodeksi.

– Luulit aidosti, että kukaan ei uskoa häntä (nainen), kunnes sinulle näytettiin aukoton todistusaineisto, sanoi tuomari Steven Everett Hankeylle oikeussalissa.