Norjalainen asiantuntija täräytti brutaalin totuutensa maan hiihdosta
Kuva: Getty Images
Norjan uusi hiihtomaajoukkue julkaistaan maanantaina. Kaksi kovaa lopetti uransa: Therese Johaug ja Maiken Caspersen Falla. Norjan naishiihdon tila puhuttaakin paljon.
NRK:n asiantuntija Jann Postin mielestä tilanne on lähiaikoina varsin lohduton.
– Ei ole sellaisia tyyppejä, jotka nousisivat palkintopallille viikonlopusta toiseen, arvioi Post VG:lle.
Petter Skinstad taas pitää ongelmana sitä, että naisten hiihtomaajoukkue ei ole erityisen nuori (keski-iän uskotaan olevan noin 27). Tekeekö Norjan hiihtoliitto lyhytnäköisiä ratkaisuja?
– On ajateltava kahta asiaa samaan aikaan. Kuka on paras nyt? Ja kuka on paras vuosina 2025 ja 2026? Jos maajoukkueen nykyiset urheilijat eivät paranna, olemme hukassa MM-kisoissa Granåsenissa (vuoden 2025 kotikisat), arvioi hän VG:lle.
Helene Marie Fossesholmista on toivottu Johaugin manttelinperijää. Postin mielestä matkaa vielä riittää.
– Emme voi verrata Fossesholmia Johaugiin. Johaug voitti väliaikalähtöjä koska vain halusi. Therese Johaugin ja Marit Björgenin kaltaisia lahjakkuuksia nähdään vain kerran 30 tai 40 vuodessa. Mutta voimme vain toivoa, että he ovat inspiroineet nuoria naisia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta