Ronnie O’Sullivanin juhlia seurasi miehen isä – tämä pyöritti miljoonien seksibisnestä ja oli 18 vuotta vankilassa hirvittävän veriteon vuoksi

Snookerlegenda Ronnie O’Sullivan otti seitsemännen maailmanmestaruutensa maanantaina Cruciblessa. Englantilaisen juhlia seurasi osa hänen perheestään.
Paikalla oli myös Ronnie O’Sullivan Sr. Snookerässän isä ei voinut tulla paikan päälle seuraamaan poikansa kolmea ensimmäistä maailmanmestaruutta (2001, 2004, 2008), sillä hän istui vankilassa.
Mies joutui vankilaan murhasta vuonna 1992. Hän puukotti tuolloin kuoliaaksi Bruce Bryan -nimisen miehen lontoolaisessa yökerhossa.
O’Sullivan Sr vapautui vankilasta vuonna 2010 istuttuaan 18 vuotta. Hän katui syvästi veritekoaan.
Ronnie harjoitteli pienestä saakka kotona snookerpöydällä ja on kiittänyt isäänsä useaan otteeseen omasta urastaan.
Ronnie O’Sullivan Sr hankki ennen vankilatuomiotaan mittavan omaisuuden. Hän pyöritti miljoonien arvoisia seksiliikkeitä Lontoossa, kun nuori snookerässä kasvoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”