Suomalaisheittäjällä oli lentää laatta toisen heiton jälkeen – sitten tärähti mahtikaari

Moukarinheittäjä Sara Killinen onnistui lopulta taistelemaan itsensä Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuskilpailuihin. Viimeinen heitto karsintakilpailuissa toi toivotun tuloksen.
Killinen heitti kolmen kierroksen karsinnassa uransa toiseksi parhaan tuloksen 68,09 ja oli kolmas. Kesäkuisiin NCAA:n mestaruuskilpailuihin pääsi Bloomingtonin karsinnasta 12 parasta. NCAA:n mestaruuskilpailut pidetään Eugenessa, Oregonissa.
– Vieläkin ääni värisee ja kädet tärisevät, Killinen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Killisen ensimmäinen heitto kantoi 63,91 ja toinen jäi verkkoon. Mutta kolmas onnistui.
– Omasta mielestäni olin kilpailun alkaessa rentona, mutta rentous ei näkynyt tekniikassa. Toisen heiton jälkeen jännitti, harmitti, oksetti ja pyörrytti, mutta heitossa se ei enää näkynyt, Killinen kertoi.
Pääsy Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuskilpailuihin oli ennätyksen ohella kevään kärkitavoite.
– Se on minulle todella iso asia. Eikä vain siksi, että sieltä saa hyvät rankingpisteet. Tuntuu ihanalta, että nyt voin lukea itseni täällä kärkiheittäjiin, Killinen sanoi.
Virginia Tech -opinahjossa opiskeleva Killinen, 21, on löytänyt valmentajansa Andrew Dubsin johdolla hyvän vireen. Kevään mittaan Killinen on heittänyt ennätyksekseen 69,50.
Oman suojatin menestys maistui myös Dubsille, joka valmisteli Killistä karsintaan käyttämällä harjoituksessa skenaariota, missä Killinen lähtee kolmanteen heittoon kahden epäonnistuneen heiton jälkeen.
– Olen huono heittämään treeneissä, mutta nyt pystyin tuossa tilanteessa kasaamaan itseni hyvin. Dubs kiitteli olevansa ylpeä minusta, Killinen kertoi.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen