Ei kai sentään – huolestuttava tieto Oliver Helanderista
Keihäänheittäjä Oliver Helander ei ole kilpaillut sen jälkeen, kun hän heitti Turussa upean 89,83 metrin kaaren. Helander päätti verryttelyn jälkeen jättää väliin myös Oulun rankingkisan sunnuntaina.
Kuortaneella Helander ei halunnut kilpailla, koska huomasi, ettei kevään aikana vaivannut olkapää ollut palautunut toivotulla tavalla.
Oulussa Helanderia vaivasi eri – kylläkin hyvin tuttu – ongelma. Hän kertoi asiasta SUL:n tiedotteella.
– Vähän tuntui tuolla lähentäjässä, joka minulta meni Tokion olympialaisissa. En halunnut ottaa mitään riskiä, mutta olisin heittänyt, jos tämä olisi ollut arvokisafinaali, Helander sanoi.
Asian vakavuus selviää alkavalla viikolla.
– Käyn varmuuden vuodeksi maanantaina magneetissa. Siinä näkee, jos ei ole mitään, sitten uskaltaa mennä Timanttiliigan kilpailuun Tukholmaan.
Toni Keränen otti Oulussa voiton ennätyksellään 82,89.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon