Ikävä uutinen: Eeles Landström on menehtynyt – oli aikanaan täysin ylivoimainen
Seiväshypyn kaksinkertainen Euroopan mestari ja Rooman olympiakisojen pronssimitalisti Eeles Landström on kuollut, tiedottaa SUL.
Landström menehtyi pitkällisen sairauden uuvuttamana 90-vuotiaana keskiviikkona 29. kesäkuuta.
Landström hallitsi Suomen seiväshyppyä suvereenisti 1950-luvun ennen lasikuituseipäiden aikaa. Suomen ennätystä hän paransi 13 kertaa vuosina 1954-1958 tuloksesta 432 tulokseen 457.
Landströmin vuosien 1955 ja 1956 kärkinoteeraukset 447 ja 451 olivat Euroopan ennätyksiä.
Yhdysvalloissa Michiganin yliopistossa Bachelor of Science -loppututkinnon suorittanut Landström toimi työurallaan Oy Rosenlew Ab:n sosiaalipäällikkönä, Liberaalisen Kansanpuolueen kansanedustajana, Veikkaus Oy:n projektipäällikkönä sekä Yleisradion talousasioiden apulaisjohtajana.
Sairaudestaan huolimatta Landström oli aktiivisesti mukana järjestämässä oman seuransa Toijalan Vauhdin Eeles Landström Games- kilpailutapahtumaa sunnuntaille, 10. heinäkuuta.
Landströmin pois nukkumisen myötä Akaan Toijalaan tuolloin kokoontuvat seiväshyppääjät ja Eeleksen ystävät kunnioittavat Eeleksen valoisaa muistoa muistokilpailuksi muuntuneessa tapahtumassa.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon