Ruotsissa pamahti kova väite Suomen dopingpommista: ”Ilman meitä häntä ei olisi tuomittu”

Ari Luusua on saanut neljän vuoden kilpailukiellon jäätyään kiinni dopingin käytöstä. Hiihtäjän käry on puhuttanut Suomessa ja Ruotsissakin.
Asia kiinnostaa Ruotsissa, sillä Luusua kilpaili Team Eksjöhusin riveissä. Sen manageri Espen Träldal on nyt kommentoinut tapausta Aftonbladetille.
Luusua yritti välttää dopingpannan, kun hän kertoi lopettamisestaan ennen käryn julkistamista. Selitys ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä mies oli tehnyt ennen käryä kahden vuoden hiihtosopimuksen.
Hän antoi positiivisen dopingnäytteen viime vuoden heinäkuussa. Urheilun oikeusturvalautakunta linjasi, että Luusua oli tarkoitus jatkaa uraansa.
Träldal teki Aftonbladetissa selväksi, että hänen tiiminsä voi ottaa kunnian kärystä.
– Ilman meitä häntä ei olisi tuomittu.
– Suomessa ja Ruotsissa on eri säännöt. Suomessa voi doupata, jos ei ole rekisteröitynyt aktiiviseksi urheilijaksi. Hän yritti tuolla tavalla päästä kuin koira veräjästä. Sitten sanoimme hänen rekisteröityneen Ski Classics -kisoihin. Siksi hän jäi kiinni, paalutti Träldal
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää