Juoksijalupaus Eemil Helander on pitkään sivussa kilpakentiltä. Hänen nilkassaan on murtuma, joka estää juoksuharjoittelun kuuden viikon ajan.

Helander loukkaantui viime viikon lauantaina 3 000 metrin estejuoksukisassa. Vasen nilkka pyörähti ikävästi vesiesteellä.

Nilkka magneettikuvattiin Suomessa, ja hän kävi vielä röntgenkuvauksessa. Kuvauksissa löytyi luunmurtuma ja nivelsidevamma.

– Nyt on edessä kuuden viikon kuntoutus, ennen kuin pääsen juoksemaan. Korvaavaa harjoittelua voi tehdä pyöräilemällä ja myöhemmin kevennetyllä juoksumatolla, Helander kertoi SUL:n tiedotteella.

Helanderilta odotettiin kovaa läpimurtoa tällä kaudella. Nyt on mahdollista, että koko kausi on ohi ennen aikojaan.

– Loppukesää katsotaan sitten, kun nilkka on kunnossa, millaisessa juoksukunnossa mies on. Uskon ehtiväni vielä loppukesän kilpailuihin. Mutta täytyy siinä vaiheessa miettiä, olisiko sittenkin paras keskittyä ensi kauteen, Helander arvioi 21-vuotias huippulupaus.

– Onneksi murtuma on pieni ja kaikki on oikeassa asennossa. Nyt murtuman annetaan luutua ja jumpataan nivelsiteet kuntoon.