Lassi Etelätalo seurasi kilpakumppaninsa touhua MM-finaalissa – latasi kovan väitteen
Lassi Etelätalo oli Eugenen MM-kisojen keihäänheiton kuudes tuloksella 82,70.
– Perussuoritus, tiesin, että pystyn tällaiseen. Karsinta oli vähän pehmeää . Nyt oli selkeästi parempi fiilis heittää. Siinä oli useampi ihan ok-heitto, Etelätalo kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Tämä oli kesän ykköstavoite ja viime vuonna olympialaiset. Isoihin kisoihin teen kunnon valmistautumisen ja ne sytyttävät. Muut kisat palvelevat aina taustalla kauden isoa kilpailua, Etelätalo sanoi.
– Isot karkelot sytyttävätkin ihan eri tavalla, kun kaikki maailman parhaat ovat paikalla, ja henkinen puoli taitaa olla ihan hyvä. Ei ole tullut floppeja.
Vastatuulesta huolimatta MM-finaali oli kovatasoinen. Kolme kertaa 90 metriä rikkonut Grenadan Anderson Peters uusi mestaruutensa heitettyään 90,54. Intian Neeraj Chopra vei MM-hopean tuloksella 88,13 ja tshekki Jakub Vadlejch taisteli pronssille heitettyään 88,09.
Etelätalo seurasi etenkin Petersin tekemistä mielenkiinnolla.
– Taso oli näissä oloissa kova. Varsinkin Peters oli vakuuttava. Kolme ysikymppistä. Jos niissä olisi ollut vähänkään tuuliapuja, ne olisivat olleet todella pitkällä. Varsinkin viimeinen, Etelätalo arvioi.
– Siinä oli pyörivää ja sivuvastaista tuulta. Kannatti odottaa. Joissain heitoissa, esimerkiksi viimeisessä, tuli ristiaskelvaiheessa puuska. Silloin on todella vaikea tehdä hyvää tulosta.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”