Kristiina Mäkelän suusta jäätävää tekstiä
Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen ottivat odotetusti paikkansa Münchenin EM-kisojen kolmiloikkafinaalissa. Naiset olivat luonnollisesti iloisissa tunnelmissa urakan jälkeen.
Mäkelän ensimmäinen hyppy oli yliastuttu. Toisellaan hän teki tuloksen 14,11. Kolmannen hän jätti väliin, kun finaalipaikka oli varma. Salmisen sarja oli 13,90, yliastuttu ja 13,87.
Salminen ei päässyt MM- tai olympiafinaaliin.
– Helpotti erittäin paljon, ihana olo, Salminen kertoi SUL:n tiedotteella.
– Juoksu tuli hyvin, mutta lopulta siitä tuli sellainen pellehyppy, sanoi Salminen parhaasta venytyksestään.
Mäkelän suunnitelma oli selvä. Se toimi lähes täydellisesti.
– Ensimmäiseen laitoin paukkuja sillä ajatuksella, jos yksi hyppy riittäisi, mutta se meni yliastutuksi. Toiseen sovin valmentajani kanssa tekeväni perushypyn, jotta saan tuloksen. Saan tehdä vaikka sirkustemppuja, kunhan pysyn lankun takana, oli ohje. Kolmatta ei sitten tarvinnut hypätä, mutta pidin silmällä kilpailun kehitystä, Mäkelä kertasi SUL:n tiedotteella.
MM- ja olympiafinaaleihin varmasti viime vuosina selvinnyt Mäkelä oli täynnä itseluottamusta.
– Minulla ei ollut tähän karsintaan mitään panostusta, sillä olin varma, että selvitän itseni 12 parhaan joukkoon. Nyt tuntuu, etten olisi edes kilpaillut.
Kristiina Halonen eteni välieriin EM-kisojen 400 metrin aitojen alkueristä aikavertailusta ajalla 56,70. Tuomas Lehtonen taas jäi miesten 400 metrin aitajuoksussa vaisuun aikaan 52,75. Hänellä ei ollut asiaa välieriin.
Moukarimiehet jäivät karsintaan. Aaron Kangas heitti 71,08, Henri Liipola 71,55 ja Tuomas Seppänen 71,24.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti