Mykistävää ylivoimaa! – Suomalaisaiturilta hirmuveto
Viivi Lehikoinen ja Kristiina Halonen ovat ilahduttaneet tänä vuonna aidatulla ratakierroksella. 18-vuotias Laura Loponen on nyt säväyttänyt myös 400 metrin aidoissa.
Loponen oli täysin omaa luokkaansa alle 19-vuotiaiden SM-kisoissa. Hän kellotti ajan 58,11 ja vei voiton yli kolmen ja puolen sekunnin erolla Iida Veraiseen.
Hän nousi kotimaan kauden kärkitilaston kolmanneksi. 18-vuotiaiden kauden maailmantilastossa Loponen on kahdeksas.
– Osasin odottaa ennätystä perjantain hyvän juoksun jälkeen. Mutta näin iso parannus oli kuitenkin yllätys, Loponen kertoi SUL:n tiedotteella.
– Aidat eivät menneet priimasti. Eka aita meni lähelle, mikä kertoo siitä, että juoksu irtoaa. Mutta melkoinen kolahdus siitä tuli. Takasuoralla kolmannelle aidalle tuli iso loikka. Lopussa pystyin painamaan toiseksi viimeisen aitavälin 16 askeleella, mihin en ole ennen pystynyt, joten loppu tuli hyvin, kertasi Loponen.
Loponen avasi myös vaikeaa kauttaan.
– Kevät meni surkeasti, kun oli sairastelua ja pientä vammaa. Alkukesästä pääsin pikkuhiljaa harjoittelun makuun, vaikka peruskuntokausi jäi tekemättä. Mutta kesällä sain hyviä tuloksia kropastani irti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Olympiamitalisti menehtyi traagisesti kilpailun jälkeen – pyöräilymaailma surussa
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Johannes Vetter avautui kivuliaasta tilanteestaan – EM-unelma mureni
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- 16-vuotias Alisa Launonen loisti jälleen – historiallinen saavutus jäi hiuksenhienosti kesken
- EM-kultaa Suomeen – suomalainen teki hurjan tempun
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Armand Duplantis myönsi huolensa – reisi petti juuri ennen EM-kisoja
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- EM-kultaa Suomeen – suomalainen teki hurjan tempun
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Suomen ennätys kohta uusiksi? – Hirmujuoksijalta kylmäävät sanat IL:lle
- Johannes Vetter avautui kivuliaasta tilanteestaan – EM-unelma mureni
- Legendaarinen maailmanennätys rikkoutui vihdoin – 27 vuoden odotus päättyi
- 16-vuotias Alisa Launonen loisti jälleen – historiallinen saavutus jäi hiuksenhienosti kesken