Oliver Helanderin tilanteessa shokkikäänne – nämä Tero Pitkämäen sanat kuulostavat nyt erikoisilta
Keihäänheittäjä Oliver Helander kävi sunnuntaina kokeilemassa heittämistä. Hän teki sen jälkeen päätöksen jättää Münchenin EM-kilpailut väliin.
– Kävin yrittämässä, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Paikaltaan heittäessä tuntui jo niin huonolta. En usko, että minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia heittää viikon päästä EM-kisoissa täydellä vauhdilla, Helander sanoi SUL:n tiedotteella.
Helanderin tilalle Suomen EM-joukkueeseen nousee ensimmäiselle varasijalle Kalevan kisojen jälkeen valittu Toni Keränen.
– Parempi antaa Tonille mahdollisuus heittää Münchenissä, kuin mennä sinne itse puolikuntoisena yrittämään, Helander sanoi.
Helanderin haluaisi vielä jatkaa kilpakautta. Tarkoitus on kuitenkin tutkituttaa sitä ennen, mistä Joensuun Kalevan kisojen avausheitossa tullut selkäkramppi juontui.
– Selkä on kunnossa, mutta kipu on enemmän kyljessä. Käyn vielä kerran magnettikuvissa. Veikkaan, että selkäkrampin syy saattaa löytyä kyljestä. Haluan selvittää, mikä vamma siellä on vai onko vammaa ollenkaan, Helander sanoi.
Vielä maanantaina oli paljon positiivisempi fiilis Helanderin suhteen. Selkä tutkittiin, ja miehen valmentaja Tero Pitkämäki kertoi SUL:n tiedotteella, että kyse on klassisesta noidannuolesta, jonka pitäisi poistua 2-5 päivässä.
– Se on perua tekniikkavirheestä, jossa Helander työntää heitossa ylävartaloa eteen ja vasemmalle. Siinä syntyy selkään aikamoinen vääntö, mikä teki sinne suojakrampin, jolle ei kilpailupäivänä ollut mitään tehtävissä, Pitkämäki sanoi tiedotteella.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki