Suomalaisheittäjä voittoon hirmukaarella! – Ällistyi itsekin heitostaan
Lempäälässä järjestettävissä 17- ja 16-vuotiaiden SM-kilsoissa on tehty myös kovia tuloksia. Moukarilupaus Elisabet Kujanpää varasti show’n ringissä.
Hän voitti 16-vuotiaiden tyttöjen moukarinheiton ikäluokkansa Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi parhaalla tuloksella 66,59. Julia Kivisen viisi vuotta sitten heittämä ikäluokan paras tulos on vain 12 senttiä pidempi.
Kujanpää heitti neljä kertaa yli 64 metriä. Hän voitti kilpakumppanit yli kymmenen metrin erolla. Toiseksi sijoittui Aada Vuoriaho tuloksella 55,74.
– Uskalsin arvata, että kultaa tulee. En osannut kuitenkaan odottaa, että heittäisin noin pitkälle. Pisin heitto oli nappisuoritus. Ruotsi-ottelussa yritän heittää kaikkien aikojen ykköstuloksen, Kujanpää kertoi itse SUL:n tiedotteella.
16-vuotiaiden ikäluokassa ei vahvisteta Suomen ennätyksiä, mutta 17-vuotiaiden Suomen ennätys on Silja Kososen heittämä 72,35.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Suomalainen juoksija teki uskomattoman suorituksen – ennätys uusiksi
- Patrik Laine käväisi Suomessa – auttoi jälleen keräämään jättipotin hyväntekeväisyyteen
- Tähtiloistoa Helsingin Olympiastadionilla – huippunimet osallistuvat Cooper-testiin
- Suomalaisaiturin ura päättyi: ”Se oli siinä!”
- Jättipaukku: NHL-lähetykset pirstaloituvat – Suomessa luvassa myös ilmaisia otteluita
- Mitä ihmettä? SM-liiga jää heti tauolle – Jussi Markkanen kertoi syyn Ylelle
- Alisa Vainion nimi ilmestyi listalle – osallistuu sittenkin SM-kisoihin
- Immu Fight Night 2026: Ohjelma, Ottelut, TV, Live Stream
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Yle: Kerttu Niskanen voi palata maailmancupiin jo parin vuoden päästä – ”Olisi mahdollisuus”
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- IL: Alisa Vainio ilmestyi TTK:n kulisseihin – tässä syy
- Alisa Vainio kieltäytyi Linnan juhlista – kalenterissa on tärkeämpi meno
- Urheilucast: Nöyryytys oli liikaa – Jokerit valmistelee rajua ratkaisua
- Elina Lampela julkaisi ison sopimusuutisen