Suomen joukkue yleisurheilun EM-kisoihin on supistunut entisestään. Aiemmin tällä viikolla selvisi, että Lotta Kemppinen ja Aku Partanen eivät ole mukana kisoissa. Molemmat ovat kärsineet vammoista. Nyt on tullut lisää lunta tupaan.

Kävelijä Tiia Kuikka on nimittäin päättänyt olla matkaamatta Saksaan. Nainen oli valittu 35 metrin kilpailuun.

– Pitkän pohdinnan ja asiantuntijoiden mielipiteiden kuuntelun jäljiltä päädyin valmentajani kanssa siihen lopputulokseen, että valitettavasti EM-kilpailut jäävät tällä kertaa väliin terveydellisistä syistä, Kuikka sanoi SUL:n tiedotteella.

Kuikka viittasi kommentillaan harjoittelua rajoittaneisiin ongelmiin. Hän käveli tänä vuonna Dudincessa 35 kilometrin ennätyksensä 2.58.30. Eugenen MM-kisoissa 35 kilometrin kilpailu päättyi hylkäykseen.

Naisten 50 kilometrin Suomen ennätys on Kuikan nimissä.