Valmentajalta suoraa puhetta MM-kisoissa romahtaneesta Topi Raitasesta
Kalevan kisat pääsevät käyntiin torstaina Joensuussa. Juoksuradalla mielenkiinto kohdistuu muun muassa Topi Raitaseen ja Eemil Helanderiin.
Helander on kärsinyt jalkavammasta. Hän ei ole vielä varma osallistumisestaan.
– Olen ilmoittautunut Joensuuhun 5000 metrille. Osallistumiseni on kuitenkin epävarmaa, koska juoksuharjoituksia on vasta vähän alla. Päätän alkuviikon harjoitusten perusteella, onko minun mahdollista juosta sunnuntaina, Helander kertoi SUL:n tiedotteella.
Topi Raitasen MM-kisat menivät pieleen vatsaongelmien vuoksi. Nyt katse on jo tulevassa. Valmentaja Janne Ukonmaanaho vakuuttaa, että ongelmat on jätetty taakse.
– Topi juoksee Joensuussa esteet ja tavoitteena on Suomen mestaruus. Siitähän Kalevan kisoissa on lopulta kysymys. Taktista puolta ei olla vielä käyty läpi. Kaikki on kunnossa ja katse eteenpäin kohti EM-kisoja, Ukonmaanaho vakuuttaa SUL:n tiedotteella.
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt