Maria Huntingtonille lyötiin suora kysymys – nainen tunnusti karun totuuden

Seitsenottelija Maria Huntingtonilla on takana todella vaikea kesä urheilullisesti. Vammat ja koronan jälkitauti tuhosivat kisakauden. Nainen on myöntänyt sosiaalisessa mediassa, että mielessä ehti käydä myös ikäviä ajatuksia.
Huntington vastasi Instagram Storiesissa fanien kysymyksiin. ”Onko ikinä tullut mieleen lopettaa?” tiedusteli eräs seuraaja.
– Ei oo vielä kertaakaan tullut sellaista mieleen. Mulla on vain kasvanut motivaatio esim. viime kesän vaikeuksien jälkeen ja palo urheiluun on kovempi kun koskaan aikaisemmin, aloitti Huntington.
Seitsenottelija tarkensi kuitenkin vielä, että vaikeaa on ollut ajoittain. Kesällä hän oli hieman ”hukassa”.
– Mutta tähän on sanottava, että vaikka en suoraa lopettamista oo koskaan miettinyt niin se ei tarkoita etteikö välillä olis liekki urheiluun ollut vähän kadoksissa. Koronan jälkitaudin jälkeen jouduin aika pitkään kaivamaan sitä sisäistä paloa urheiluun ja olin hetken aikaa aika hukassa. Aika ja avoimuus näistä tunteista teki kuitenkin tehtävänsä, että nyt ollaan tässä tilanteessa, sanaili Huntington.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken