Lauantaina tuli täyteen tasan 50 vuotta siitä, kun Suomi nappasi puolessa tunnissa kaksi olympiakultaa Münchenin kisoissa. Legendaarinen selostaja Anssi Kukkonen on muistellut vuoden 1972 tapahtumia Ylellä.

Lasse Viren voitti tuolloin ensin 5 000 metrillä olympiakultaa. Nopeasti sen jälkeen Pekka Vasala taisteli olympiakultaa 1 500 metrillä.

Kukkonen herkistyy vieläkin muistellessaan Münchenin kultajuoksuja.

– Jo viikkoa aikaisemmin, kun Viren voitti kympin, minulla oli tippa silmässä. 10. syyskuuta oli enemmänkin kuin tippa silmässä. Ihan itkeä vollotin lähetyksen jälkeen, koska olen herkkä sielu, Kukkonen myönsi Ylellä.

Kukkonen teki pitkän uran Ylellä. Hän muistutti, että nykyaikana vastaavaa suomalaisgloriaa on mahdotonta kuvitella.

– Olen välittänyt ja selostanut 38 suomalaista olympiakultamitalisuoritusta. Se on selostajana Suomen ennätys ja näillä näkymin tulee valitettavasti sellaisena pysymäänkin. Tämmöinen kultainen puolituntinen, jolloin Suomeen tulee kaksi juoksulajien kultamitalia puolen tunnin sisään, ei tule todennäköisesti ikinä enää toistumaan kellekään, sanaili Kukkonen Ylellä.

Yle Areenassa on nähtävissä dokumentti Münchenin 1972 kultainen puolituntinen.

Tästä Ylen juttu.